Äidinsuojeluilmoitus

 Kolmen lapsen äiti, ei huolehdi itsestään. Omaa aikaa ei juuri ollenkaan, ei nuku kokonaisia öitä, eikä juurikaan syvää unta. Suihkussa käy maksimissaan kaksi kertaa viikossa, syö paljon leipää, mutta ruoka jää usein välistä. Ei liikuntaa, paitsi lyhyt kävelylenkki nukuttaen taaperoa ja koira mukana. Ulkoilu usein sama lyhyt pätkä kuin liikuntakin. Sosiaaliset kanssakäymiset rajoittuu omaan perheeseen ja päiväkodin henkilökuntaan lapsia viedessä. Ei enää tiedä mikä on oma aika, jos sitä joskus saa niin hän siivoaa.

Vähän kärjistettynä, siinä tilanteeni tällä hetkellä. Jos täällä on tuttuja lukemassa, niin huoli-ilmoitusta ei tarvitse tehdä, olen jo kotiavun piirissä. Jokapäiväiset migreenit ja rytmihäiriöt saivat vihdoin järkeä päähän ja hakemaan apua, mitä jo pari vuotta on neuvolasta suositeltu oman väsymykseni takia. Tyhmästi olen ajatellut, että aina voi mennä huonommin, vielä jaksan, joten en ota apua vielä.

Ongelmallisinta on se kun on puoliso, joka on erittäin hyvä ottamaan omaa aikaa ja minä taas olen siinä surkea. Ellei kukaan käske ottamaan omaa aikaa, niin se usein jää tekemättä. Saatan muistaa jos puoliso on ottanut useita tunteja saman päivän aikana omaa aikaa, herää ajatus, että miksi olen koko ajan yksin lasten kanssa ja siitä tulee ajatus, että minullakin pitäisi olla oikeus samaan. Oli meillä joskus systeemi, että sain joka päivä puoli tuntia ja se tuntui luksukselta, mutta jonnekin se jäi ehkä jo pari vuotta sitten.

Nyt kun saan kerran viikossa kolme tuntia lastehoitoapua, niin olen saanut vähän oma aikaakin. Kivasti on mennyt usein ensimmäinen tunti jutellen, joten kivaa sosiaalistakin, ja sen jälkeen pari tuntia omaa puuhailua johon on kuulunut siivoustakin, mutta ihanasti rauhassa ja nyt olen päässyt myös blogin pariin. Hurjaa, että tunnissa olen saanut yhden tekstin kuvineen julkaistua ja toisen melkein valmiiksi ja tämä on ihanan rentouttavaa. Eli en paljoa aikaa tarvitsisikaan. Toisaalta väsymys ja kuormitus on sitä luokkaa, että tuntuu siltä kuin tarvitsisin kuukauden loman täysihoidossa.

Parasta olisi jos oppisin taas nukkumaan, mutta sille ei kai voi vielä tehdä mitään kun taaperon kanssa joutuu heräilemään. Unikoulua ei kannata suositella, koska en ole saanut lopettaa yöimetystä lapsen syömishaasteiden takia. Tällä hetkellä herään vähintään kolme kertaa yössä. Nukun koiranunta ja tuntuu usein, että olen jo hereillä valmiiksi jos jotain tapahtuu. Tiedän onneksi, että tämä on vain vaihe, kaamosaika vaan saa kaiken tuntumaan vielä raskaammalta. Onneksi nyt on kolme viikkoa lomaa lasten harrastuksista, toisaalta en tiedä kuinka rentouttavaa on kun päiväkodista ja eskaristakin on pari viikkoa lomaa. Juuri nyt tuntuu ihanalta ajatukselta, ettei aamulla ole kiire, mutta vielä viikko joululomaan!

-Mallu

Ruuhkavuodet vai itseaiheutettu liika kuormitus

Voihan ruuhkavuodet ja ihana keskustelu siitä mikä ihan oikeasti on ruuhkavuosimeininkiä ja mikä ei. Olen itse ollut aika varovainen käyttämään termiä ruuhkavuodet, koska aikaisemmin ei ole tuntunut, että olisi ihan sitä. Aiemmin oli vain vauva ja taaperovuodet kahden pienen kanssa. Silloin luin jostain kommenttia siitä, että ruuhkavuodet tarkoittaa sitä, kun on myös harrastuksiin kuskaamista. Nyt tuntui ruuhkavuosilta jo ennen harrastusrumban alkamista elokuun alussa. Toki viime vuosi on taas ollut vauvavuosi, mutta kahden vanhemman lapsen ja kaiken muun härdellin kanssa ehdottomasti ruuhkavuosia meneillään. Senkin olen jostain keskusteluista lukenut ja olen täysin samaa mieltä, että ruuhkavuodet ovat hektisiä rankkoja vuosia ihan kenelle vaan ja mistä syystä vaan. Myös lapsettomalla voi olla ruuhkavuodet. On myös ihan ok jos puhut ruuhkavuosista, mutta myöhemmin huomaatkin, että nyt vasta ruuhkavuodet onkin ja aikaisemmin oli helppoa.

Yksi ystävä on monesti todennut minulle, että meillä on ruuhkavuodet ja hänen kanssaan puhunkin ruuhkavuosista. Mielessäni käyn vielä välillä taistelua, onko nyt vielä ruuhkavuodet kun on vain yhden lapsen treenit, toisella vasta pelkkä uimakoulu ja kolmannella ei mitään minkä lisäksi olen vielä kotona hänen kanssaan. Viime vuosien hurjaa menoa ja kuormitusta on lisännyt talon remontti, asunnon myyminen ja muutto. Sen lisäksi kaksi kolmesta eläimestä sairastui ja jouduttiin lopettamaan. Siihen päälle olin raskaana lähes koko remontin ajan ja muutettiin 1,5 kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Jostain syystä ajattelen usein, että nämä ovat omia valintoja. Oma ajatuskela on, että voinko kutsua ruuhkavuosiksi jos itse olen hankkinut useamman eläimen ja päättänyt ostaa talon ja aloittaa ison remppaprojektin. No tietystihän voi koska kaikki muukin on omaa valintaa, silti omassa päässä on aina ajatus, että ei saa valittaa, tätä olen itse halunnut.

Rankoista ajoista saa kuitenkin puhua, saa purkaa kuormitusta ja väsymystä sanoittaen omaa oloa. Mitään en vaihtaisi pois, mutta se ei poista kuormitusta. Jollain on aina vaikeampaa, mutta se ei missään nimessä poista sitä jos sinulla on rankka elämänvaihe menossa syystä tai toisesta. Tällä hetkellä itseä ahdistaa oma mielentila kun väsymyksen ja kuormituksen takia tuntuu, että on liian vähän positiivisia keskustelun aiheita. Sekin pitäisi vain hyväksyä, tämäkin vaihe menee ohi. Ja hei jotain, positiivista, aivot toimivat sen verran tänään, että sain kirjoitettua tämän teksin! Toivottavasti tässä oli jotain järkeä ja toivon pääseväni kirjoittamaan pian taas uudestaan. Vertaistukea väsymykseen ja ruuhkavuosiin tulossa, ei välttämättä super positiivisia, iloisia ja motivoivia tekstejä, mutta sellaista mitä näillä unenpuutteen ja ruuhkavuosien kuormittamilla aivoilla saa aikaan.

Ihanaa joulukuun alkua!

-Mallu