tiistai 6. maaliskuuta 2018

Viikkokatsaus 9/2018

Nyt luvassa lyhyt katsaus viime viikkoon. Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, flunssa yllätti minut viime viikolla. Maanantaina alkoi flunssainen olo hiipiä päälle ja tiistaina oli todella kipeä olo. Kaikesta huolimatta tsemppasin töissä, sillä samaa flunssaa oli perheessä muutenkin, enkä halunnut jättää heitä pulaan.



Keskiviikkona olo alkoi jo olla parempi, mutta tostai iltana mentiin taas huonompaan suuntaan. Perjantaina kun pääsin kotiin minulla oli lämpöä ja sitten nousikin kuume yöllä. Koko viikko meni siis sairastellessa ja pilasin oman viikonloppuni sillä, etten jäänyt sairauslomalle aikaisemmin. Olin vielä eilen maanantaina kotona, mutta nyt taas töissä ja pikkuhiljaa elävien kirjoissa. Tylsää kirjoittaa tällaista viikkokatsausta, mutta eipä ole tällä hetkellä muuta kerrottavaa.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti