torstai 29. maaliskuuta 2018

Kevätväsymystä?

Olen monesti potenut kevätväsymystä, mutta olen aina liittänyt sen opintoihin. Sairaanhoitajan opinnoissa kevät tuntui todella raskaalta ja lukion jälkeenhän olen melkein joka kevät hakenut lääkikseen. Ajattelin, että stressi lisääntyy ja väsymys kasvaa. Tänä keväänä olen kuitenkin joutunut pohtimaan kevätväsymystä uudestaan. Juuri kun uusi työ alkoi tuntua enemmän rutiinilta ja energia alkoi lisääntyä, tulikin yhtäkkiä takapakkia.



Olen huomannut matkustellessa sen, että väsyn nopeasti rantalomalla kun aurinko yhtäkkiä paistaa koko ajan. Siitähän pitäisi saada enemmän energiaa, mikä minussa on vikana? Ehkä kropan kestää tottua muutokseen? Keväällä kun on vielä kaamoksen uuvuttama, niin ei ehkä olekaan ihme, että niin moni väsähtää.

Auringosta saa tietenkin myös paljon energiaa, mutta nyt tuntuu siltä, että se kuluukin todella nopeasti. Jaksan selkeästi aamulla paremmin kun on vähän valoisampaa, mutta muuten olo on aika sama kuin ensimmäisenä työviikkona uudessa työpaikassa. Tiedän, että väsymykseni johtuu myös huonosti nukutuista öistä, mutta olen vakuuttunut siitä, että kohta helpottaa! Odotan innolla sitä, että pääsen omasta kevätväsymyksestä eroon!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti