rentoutumista mökillä |
Migreenistä huolimatta en jäänyt koko viikoksi kotiin lojumaan. Maanantaina oli tietenkin rauniotreenit, tiistaina vaarin hautajaiset, keskiviikkona labbiksen hammastarkastus ja illalla käytiin poikaystäväni vanhempien kanssa syömässä, perjantaina lähdettiin mökille. Torstai taisi olla ainoa päivä jolloin todella lepäilin, migreenin takia nousin sängystä vasta klo.14, koska ei ollut pakko nousta minkään menon takia. Viikonloppu mökillä oli todella rentouttava, kuten aina, siihen oli hyvä lopettaa viikko.
Alkupalaa Meripaviljongissa |
Viime viikolla piti aloittaa lukeminen, mutta eipä siitä tullut mitään. Mietin kuitenkin viikonloppuna mökillä touhutessani sitä, että viime viikon lomailu teki varmasti minulle hyvää migreenistä huolimatta. Oikeastaan migreenin ansiosta otin oikeasti rennosti, enkä vaatinut itseltäni mitään. Tällä viikolla pitäisi sitten saada vaikka mitä aikaan kun viime viikko meni lomaillessa. En vain tiedä miten osaisin olla vaatimatta itseltäni liikoja? Yritän tehdä tänään jonkinlaista realistista suunnitelmaa siitä, mitä ehtisin ja pystyisin saamaan aikaiseksi tällä viikolla. Toisaalta voisin ajatella, ettei haittaa vaikka tästä tulisi myös lomaviikko? Töitä on näillä näkymin vain torstaina.
viime viikolla harjoittelin myös tällaisen lettikampauksen tekoa, vielä kaipaan hieman harjoitusta :D |
Treenipäiväkirja vko31
Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Touhuamista mökillä: kasvillisuuden ja kaislojen repimistä, rannan haravoimista ym.
Su: Touhuamista mökillä: puiden kaatoa käsin sahaamalla
-Mallu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti