Hammastoimenpiteeksi oli suunniteltu hampaanpoisto, mutta röntgenin jälkeen huomattiin, ettei se olekaan tarpeen vaikka oli siltä vaikuttanut. Hoidon aikana me käytiin syömässä Nummelassa ja ajettiin sen jälkeen Huhmariin, missä meidän mökkimme sijaitsee. Olimme kotona vasta puoli kahdeksan maissa, jolloin oloni ei todellakaan ollut mikään loistava.
Olisin voinut lähettää miehen viemään kirppari kamojani kirppikselle ja ostamaan koiranruuat + muut. Olisin myös voinut lähettää mieheni yksin viemään Mangoa hammastoimenpiteeseen. En kuitenkaan tehnyt sitä, miksi? Jotenkin en vaan osaa sysätä muiden harteille sellaista joka on omassa päässäni minun vastuullani. Suurin oireeni oli väsymys, johon varmasti auttaisi lepo, mutta kuten aina ennenkin, on vaan niin paljon asioita mitä ei muka voi jättää tekemättä. Olisi hyvä tajuta, että niitä pyykkejä ei ihan oikeasti tarvitse pestä juuri silloin kun on flunssainen ja väsynyt olo (kyllä, sitäkin tein eilen).
Miksi tuntuu aina siltä, että "sitten kun tuo on hoidettu voin levätä" ja niitä asioitahan riittää. Kuten eilen kerroin, luulen, että vaarini kuolema pisti pääni vähän enemmän sekaisin kuin osasin odottaa. Se liittyy varmasti myös suuresti tähän väsymykseen. Pitäisi vaan osata levätä kunnolla. Tälle viikolle ei ole paljon suunnitelmia, joten nyt pitäisi ottaa iisisti. Lauantai on ainoa työpäivä tällä viikolla ja muuten on pakko levätä (sen verran kun osaan). Tänään oloni ei onneksi ole enää flunssainen, mutta väsymys on edelleen valtava. Kotona kaaoksen keskellä tuntuu mahdottomalta saada levättyä, mutta nyt on vaan pakko yrittää.
-Mallu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti