Pennin venyttämistä kotihoidontuella

Kun vanhempainvapaa muuttui hoitovapaaksi ja tuet laski roimasti ajattelin, että kyllä me pärjätään, olenhan ennenkin pärjännyt todella pienillä tuloilla. En todellakaan ottanut sitä huomioon, että esim. ennen äitiysloman alkua kyse oli parista kuukaudesta 500 euron työttömyystuella. Nyt olenkin saanut suunnilleen saman verran kuukaudessa alkusyksystä asti, vähän enemmän onneksi, sillä saadaan hoitolisää pienten tulojen takia.

Olenkin joutunut lainaamaan siskolta rahaa, varsinkin ennen joulua teki todella tiukkaa. Tammikuun jälkeen en ole lainannut enempää rahaa, mutta kyllä täällä ollaan menty aika kädestä suuhun meiningillä. Maaliskuun alussa satsattiin vähän enemmän pariin isompaan hankintaan ja suunnitelmana oli myydä yhdessä facebook kirppariryhmässä vaatetta, jotta saataisiin loppukuun ruokarahat kasaan. Niinpä niin, korona tuli ja ne suunnitelmat meni puihin. Syötiin sitten kaapit aikalailla tyhjiksi, opintolainan takaisinmaksuerä jäi maksamatta ja muutama muu lasku odottamaan kuun vaihdetta. Onneksi lapsilisä tulee vähän ennen kuun vaihdetta niin saatiin mm. pesuaineita ja vähän bensaa autoon.

Kuun alussa maksoin laskut, tein ruokasuunnitelman koko kuuksi valmiiksi, jotta voitaisiin budjetoida vähän paremmin. Päätettiin ostaa säilytysarkku parvekkeelle, koska haluttiin parveke järjestykseen. Yllärinä saatiinkin sen ostoksen jälkeen 167 euron sähkölasku ja maksoin myös tuplasti opintolainanlyhennystä.. Nyt ollaankin taas siinä tilanteessa, että viimeisetkin eurot menee ennen kuun viimeistä.

Ajattelin jo jossain vaiheessa, että kohta helpottaa ja äitiyslomakin alkaa noin kuukauden päästä, eli tuet nousee. Sitten sain 363 euron mätkyt. Välillä sitä miettii, että pääseekö tästä kierteestä ikinä eroon? Tiedän, ettei opintolainaa tarvitse lyhentää vanhempain- tai hoitovapaalla, mutta maksan mielelläni jotain velkaa kuukausittain, koska sehän pitää kuitenkin jossain vaiheessa maksaa. Velat perheelleni eivät onneksi nouse korkoa.

Ehkä tilanne kuitenkin on parempi vanhempainvapaalla kun nyt on oppinut elämään todella tiukalla budjetilla? Jos saisi säästöön rahaa seuraavaa hoitovapaata varten? Nyt tuntuu kuitenkin turhauttavalta kun aina seuraavan kuun alkuun jää joku tai useampi tarpeellinen hankinta odottamaan, että rahaa tulee ja kuun lopussa venytetään taas penniä. Kuun lopussa ne muutamat alkukuussa ostetut herkut kaduttavat kun joutuu tarkkaan miettimään ruokakaupassa mihin rahat riittää.

Nyt suunnitelma on sama kuin kuukausi sitten, seuraavan kuukauden ruokalistan teko ja kuun alussa ostetaan kaikkea valmiiksi mikä säilyy, niin nähdään paremmin onko vaikka niihin herkkuihin varaa.

-Mallu

Eikö ole mitään tekemistä?

Olen todella harvoin tylsistynyt. Usein miten en ole pystynyt käsittämään, miten ihmisillä voi olla tylsää, eikä mitään tekemistä. Nyt koronan aikaan minulla oli lyhyt jakso jolloin oli tylsää ja aloin ymmärtää paremmin toisten tylsistymistä. Useinmiten minulla on kuitenkin pitkä lista kaikenlaista tekemistä eikä aika riitä kaikkeen, näin oli oikeastaan silloinkin, mutta ei vaan huvittanut tehdä juuri mitään ja ne muutamat asiat jotka olisivat olleet kivoja, eivät olleet mahdollisia. Uskon siis, että monilla on sama tilanne kun on tylsää, tekemistä olisi, mutta ei keksi mitään kiinnostavaa. Mutta tässä siis ideoita jos on tekemisen puutetta.

Siivous on meillä jatkuva keskeneräinen projekti, jos perusjutut on siivottu, niin aina löytyy kasoja tai joku kaappi mihin on tungettu jotain. Paperikasat ovat itselleni suurin ongelma. Ikkunoiden ja uunin pesu on sellaisia joita harvoin muistan. Entä sitten ruokapuoli? Jos minulla olisi ylimääräistä aikaa, niin tekisin usein ruokasuunnitelman vaikka seuraavalle parille viikolle valmiiksi. Lisäksi arkea helpottaa jos sen kaveriksi tekee kauppalistat jokaista ruokaa varten. Haaveilen myös siitä, että minulla olisi pakastimessa ruokia valmiina niitä päiviä varten kun ei vaan ole ehtinyt tai jaksanut laittaa ruokaa. Ja hei, jos aikaa oikeasti on paljon, niin kaupassakin ehtii käydä ostamassa tarvikkeita valmiiksi!

Okei, ei ehkä maailman innostavin idea siivoilla ja kokkailla, ei ainakaan aina. Mitä muuta voisi tehdä "tyhjällä" ajalla? Itselläni on aina miljoona keskeneräistä asiaa tai asioita joita haluaisin tehdä, mutta ei vaan tule tehtyä. Kirjoja on useampi kesken, albumiprojekteja on kesken ja osa aloittamatta, askartelukaappi on täynnä tavaraa jota aion käyttää johonkin joskus, haluaisin maalata, askarella ja ommella. Monella on jokin käsityöharrastus tai ehkä joku asia minkä haluaisi joskus oppia. Entä treeni, sitäkin voi tehdä kotona tai vaikka kehonhuoltoa jos ei itse keksi mitään niin some ja youtube on täynnä treenivideoita. Ulkoilu ja uusien paikkojen tutkiminen olisi ihanaa! Itse nautin myös tästä blogin kirjoittamisesta ja haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Haluaisin myös opiskella, netin kautta löytyy kaikenlaista, jos ei ole mahdollisuutta hankkia kirjoja. Joitain kirjoja löytyy myös e-kirjoina.

Yksi asia josta myös itse nautin on suunnittelu. Se voi liittyä mihin vaan, itselläni ainakin on niin monia "projekteja" aina meneillään, että voisin viettää päiviä suunnitellen kaikenlaista. Jos et keksi mitään kivaa mitä haluaisit suunnitella,  niin miten olisi haaveilu? Mitä sinä haluat tulevaisuudessa, mistä sinä haaveilet? Miten pääset sinne? Mitkä ovat ensimmäiset askeleet? Mitä voit tehdä haaveesi eteen jo tänään? Muista, jokainen pienenpienikin asia on askel lähemmäksi unelmaasi.

-Mallu

Pääsiäinen 2020

Tämän vuoden pääsiäinen on varmasti ollut monelle todella erilainen. Me ollaan yleensä käyty mökillä tai vähintään äidin luona syömässä. Usein ollaan kuitenkin menty vain päiväksi mökille tai äidilleni, joten pääsiäisen vietto kotona ei ole ihan uusi juttu. Jostain syystä meillä ei kuitenkaan ole mitään pääsiäiskoristeita ja yleensä ainoa pääsiäisestä kertova asia meidän kodissa on ollut suklaamunat, erityisesti mignonmunat. Tänä vuonna oikein repäistiin ja pyysin miestä ostamaan kauppareissulla "jotain pääsiäiskukkia". Ihanat värikkäät tulppaanit ovatkin nyt ilahduttaneet meitä muutaman päivän.

Perjantaina meillä oli oikeastaan ihan tavallinen arkipäivä, mies teki opinnäytetyötään ja itse hoidin taaperoa ja kotia. Lauantai alkoi samoissa merkeissä (paitsi, että mies jumitti tietokoneella ihan muuten vaan), mutta taaperon päikkäreiden jälkeen lähdettiin käymään mökillä ulkoilemassa. Otettiin ruokaa mukaan, joten syötiin ja ulkoiltiin mökillä ja tultiin sitten takaisin kotiin. Tämä lyhytkin mökkireissu oli todella ihanan piristävä! Me ei tällä hetkellä haluta ulkoilla omalla asuinalueella, koska ihmisiä on paljon ja turvaväleistä ei moni välitä. Onneksi oma mökki on lähellä!

Sunnuntai olikin sitten aivan ihana päivä! Oltiin suunniteltu lounaaksi valkosipulikermaperunoita ja pihviä, nam! Ollaan ehkä kerran aikaisemmin paistettu pihvejä kotona ja siitäkin on varmaannelisen vuotta aikaa, kylläpä maistui hyvältä! Kun saatiin taapero päikkäreille, niin alkoikin parveke hommat. Meillä on parvekkeella lankkulattia ja olisi tarkoitus saada imuroitua lankkujen alta ja pestyä lankut päältä. Toinen parvekkeemme on todella iso ja saimme siitä kolmasosan imuroitua ja pestyä päikkäreiden aikana, tulipa voittaja fiilis molemmille! Iltapäivällä ja illalla katsottiin vielä masked singer suomen uusin jakso, käytiin saunassa, tehtiin ja syötiin pinaattivohveleita ja nautittiin yhdessä olosta. Päivä oli erityisen ihana, koska olen niin tottunut pyörittämään arkea pääosin yksin ja nyt oltiin koko päivä yhdessä (no tunnin verran mies suunnitteli jotain askarteluhommiaan).

Sadepäivän mukivalinta

Tänään ollaankin sitten takaisin arjen parissa jo. Mutta mies innostui niin paljon siitä, kuinka paljon saatiin aikaan eilen, että kävi eilen moneen otteeseen ihastelemassa työmme tulosta ja myös tänään heti aamusta, niin aivan varmasti saan jatkossa apua näihin projekteihini, jee! Yhdessä tekeminen on mielestäni ihan parasta, olen esimerkiksi pienestä asti rakastanut talkoita! Ehkä saisinkin mökkihommissa apua sitten kun parvekkeet ja kämppä on laitettu.

Toivottavasti sulla on ollut ihana pääsiäinen!

-Mallu

Mikä nimeksi vauvalle?

Esikoisen kanssa sopivan nimen löytäminen tuntui todella vaikealta alkuun, mutta kyllähän me oltiin aika ajoissa asian kanssa nyt kun sitä ajattelee. Keväällä oli jo nimi valmiina kun laskettu aika oli 25.10. Ongelmana oli alkuun se, että molempien mielestä kivoja poikien nimiä oli vaikea löytää, tai ainakin sellaisia joita ei ollut kenelläkään lähipiirissä. Joitain omia suosikkeja, jotka mies tyrmäsi täysin oli Eliel, Noel ja Alvar.

Yksi nimi oli jo valmiiksi päätetty, halusin nimittäin pojalleni ukkini nimen, tämä ajatus syntyi jo silloin kun ukkini kuoli ollessani 15 vuotias. Koska minä olin päättänyt yhden nimen, oli minusta reilua, että mies saisi päättää tulisiko se ensimmäiseksi vai toiseksi nimeksi. Tiesin myös, että mies haluaisi pohjoismaisesta mytologiasta jonkun nimen, mikä saisi olla kolmas nimi. Puolisoni oli sitä mieltä, ettei ukkini nimi olisi hänestä sopiva vaihtoehto etunimeksi, joten haimme jotain mikä olisi molempien mielestä kaikin puolin kiva.

Kuva siskoni ottama noin rv37 esikoista odottaessani

Meille on myös ollut tärkeää, että nimi olisi helppo lausua muillakin kielillä, sillä omat nimemme eivät todellakaan ole sitä olleet. Onnekseni mies ihastui nimeen jota olen rakastanut pikkulapsesta asti. Nimi oli kokonaisuudessaan valmiina. Sitten kävikin niin, että mies yhtenä päivänä, ehkä kuukausi ennen laskettua totesikin, että ukkini nimi olisi sittenkin loistava ensimmäiseksi etunimeksi. Koska meidän lemppari nimiin kuului myös Otso, mitä oltiin palloteltu pitkään, mutta päädytty siihen ettei ehkä kuitenkaan haluta sitä ensimmäiseksi nimeksi, päätettiin vaihtaa järjestystä ja säästää se ainoa nimi joka alkuun sopi molemmille, mahdollisesti seuraavalle pojalle.

Koska ollaan puhuttu kolmesta lapsesta ja tytön etunimi oli jo valmiina todettiin, että meillähän on hyvä tilanne nimien suhteen, sillä pojan nimen pystyy muuntamaan myös tytön nimeksi jos tuleekin kaksi tyttöä. Jos saamme vielä kolmannen pojan, niin nimen valitseminen meneekin sitten hankalaksi.

Emme ole kertoneet nimiä kenellekään, sillä en ole halunnut, että joku läheinen tykästyy johonkin "meidän" nimeen ja antaa sen omalle lapselleen. Olen ajatellut, että näin on pienempi riski, että nimet ilmestyvät lähipiiriin. Kun siskoni mietti nimeä pojalleen ja heidän listalla oli "meidän nimi", olin hetken paniikissa. Onneksi he kuitenkin päätyivät toiseen nimeen. Kun yksi kaverini sitten antoi nimen omalle pojalleen, olin alkuun todella surullinen, mutta sitten totesin, ettei se tarkoita, etten minä voisi antaa sitä nimeä. Ajattelin, että ehkä ajatus vielä muuttuu, jos yhdistän nimen vahvasti johonkin toiseen, mutta niin ei ole käynyt. Kun tuttavapiiriin tuli vielä toinenkin samanniminen vauva aloin todenteolla toivoa, että saisimme vain tyttöjä. Kun poikalupaus tuli, vatvoin nimiasiaa todella paljon.

Lopulta tajusin, etten ole liittänyt nimeen vahvasti toisien lapsia, koska meidän perheessä on ollut jo kaksi vuotta tämän niminen ihminen. Sydämessäni oli jo tämän niminen pieni poika kuukausia ja kun nimi vaihtuikin, se vaihtui sydämessäni pikkuveljen nimeksi. En siis missään vaiheessa nimeä ajatellessani ole ajatellut ensimmäisenä ketään muuta kuin omaa lasta. Sillä ei ole vahvaa kytköstä keneenkään muuhun. Olen paljon myös miettinyt sitä mitä muut ajattelevat nimivalinnastamme, mutta tärkeintähän on, että se tuntuu meistä juuri oikealta. Ja jos tuttavapiirissä olevat samannimiset lapset ovat sellaisia joita tapaa muutaman kerran vuodessa, niin kai se on ok? Vai mitä mieltä itse olet?

-Mallu

Uudet rajoitukset synnytyksiin, mitä ajatuksia?

Kun kuulin HUSin uusista rajoituksista synnytyksiä koskien, oli ensimmäinen ajatukseni kuinka kurjaa olisikaan olla vauvan kanssa sairaalassa ilman puolisoa. Totesin kuitenkin, että onneksi tässä ei olla ensisynnyttäjänä, niin päästään nopeammin kotiin. Rajoituksia tehdään hyvästä syystä ja ymmärrän sen täysin, vaikka tuntuukin kurjalta varsinkin heidän puolestaan, jotka joutuvat sektioon.

Vasta seuraavana päivänä heräsi yhtäkkiä kauhea ahdistus synnytystä ajatellen. Itsellä alkoi viimeksi supistukset tiistaina aamu kolmelta ja vauva syntyi keskiviikko iltana klo. 21.27. Tiistaina oltiin käyrillä viisi tuntia, mistä varmaan olisin selviytynyt yksinkin, mutta seuraavana päivänä kun supistuskivut olivat yltyneet, tuntuu siltä etten mitenkään olisi selvinnyt ilman puolisoani. En tiedä kauan olimme pienemmässä huoneessa sairaalassa ennen kuin päästiin synnytyssaliin, mutta en olisi pystynyt kutsumaan apua, kun supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä ilman taukoja. En nähnyt mitään, enkä juurikaan pystynyt puhumaan. Puolisoni talutti minua yhdessä kätilön kanssa lyhyen matkan synnytyssaliin. En suostu menemään yksin sairaalaan odottelemaan, että päästään synnytyssaliin. Roikutaan sitten vaikka sairaalan pihassa kunnes päästään saliin yhdessä.

Siskon ottama kuva, esikoisen odotus rv37

Minulle isoin apu synnytyksessä oli puolisoni. Hänessä roikuin, kun supistus iski, hänen läheisyytensä auttoi minua jaksamaan. Tiesin olevani turvassa kun hän oli siinä. Toki olen kuullut monelta tutulta, että ovat päässeet suoraan synnytyssaliin ja siinä tapauksessahan tuota ongelmaa ei olisi. Mutta mistä sen tietää pääseekö suoraan saliin? Katsotaanko kohdunsuun tilanne kuitenkin ennen kuin päästään synnyssaliin? Siinä tapauksessa mies varmaan odottaisi ulkona ja pääsisi sitten mukaan jos siirryttäisiin saliin. Mutta mitä jos en olisikaan tarpeeksi auki? Sitten varmaan menisin sairaalan pihalle miehen kanssa ja yrittäisin keretä ajoissa synnytyssaliin.

Ahdistavaa ajatella etten tässä tilanteessa missään nimessä haluaisi lähteä sairaalaan liian aikaisin. Mutta mitä jos lähdetäänkin liian myöhään? Mitä jos vauva syntyy matkalla, ihan vaan sen takia, etten missään nimessä halua kärvistellä kovien supistusten kanssa yksin? Toivon todella, että tilanne on sellainen, että rajoituksia voidaan poistaa ennen kesäkuun loppua ja ennen sitä koitan olla ajattelematta asiaa. En osaa kuvitellakaan mitä heidän päässä pyörii, joilla on jo synnytyspelko, koska tämä tilanne on herättänyt itselleni jonkinlaisen synnytyspelon vaikka koen, että esikoisen synnytys meni hyvin.

Tsemppiä kaikille odottaville, tukihenkilöille ja henkilökunnalle, joiden työmäärä varmasti lisääntyy kun tukihenkilöiden apu poistetaan.

-Mallu

Helppo vai vaikea raskaus?

On jännä kuinka erilaisia raskauksia eri ihmisillä on ja kuinka erilaiset voi olla myös saman äidin eri raskaudet. Itse olen kärsinyt kaikissa raskauksissa liitoskivuista. Tämän raskauden liitoskivuista olen saanut ihmetteleviä kommentteja muutamilta henkilöiltä ja sen takia olen itsekin pohtinut enemmän liitoskipujani.

Nyt mennään siis rv28+0 ja olen kahdelta henkilöltä kuullut kommentin, että alkoipa sun liitoskivut aikaisin. Näitä on nyt ollut jo kuukauden, mutta esikoisen kanssa liitoskivut alkoivat vielä aikaisemmin, eli en ole kokenut, että kivut nyt olisivat tulleet aikaisin. Oikeastaan iskiastyyppinen kipu alkoi ensimmäisessä raskaudessani (joka meni kesken) ja toisessa jo ennen positiivista raskaustestiä. Kehoni reagoi selkeästi herkästi hormoneihin ja tästä syystä liitosten löystyminen on alkanut todella aikaisin (tämä oli ihan lääkärin pohdintaa ensimmäisessä raskaudessani).

Kuva otettu esikoista odottaessa rv27 paikkeilla

Luin myös äskettäin jostain, että yliliikkuvat nivelet voivat olla yksi syy liitoskipuihin. Ystävälläni ei kuitenkaan ollut liitoskipuja juuri ollenkaan vaikka hänelläkin on yliliikkuvuutta. Niin kuin moni asia, tämäkin on monen asian summa, eli yksi tekijä voi olla yliliikkuvat nivelet, mutta muitakin vaikuttavia asioita on.

Tässä raskaudessa liitoskivut alkoivat myöhemmin mutta elin toivossa, että niitä ei tulisi juuri lainkaan tai vielä myöhemmin. Uskalsin toivoa tätä koska ajattelin, että olin niin uupunut vielä edellisen raskauden ajan, että se vaikutti paljon raskausvaivoihinkin. Niin se varmasti tekikin ja todella paljon. Vaikka raskaus rajoittaakin paljon liikkumistani tällä hetkellä niin sanoisin tämän olevan helppo raskaus edelliseen verrattuna.

Välillä huomaan kadehtivani heitä, joilla raskaus on suht helppo, heitä jotka pystyvät liikkumaan ja tekemään asioita suht normaalisti. En missään nimessä toivoisi heille vaikeampaa raskautta, mutta olisi ihanaa saada kokea helpompi raskaus. Toki tiedän, että tilanne voisi olla paljon pahempikin, joten olen kiitollinen tästä, ainakin aina kun muistan. Välillä tulee turhautumis itku kun tuntuu siltä, että on aika jumissa kotona, eikä pysty täälläkään puuhailemaan niin kuin haluaisi. Taaperon jatkuva nostelu ei todellakaan tee hyvää.

Onneksi muita inhottavia raskausoireita ei juurikaan ole ja siitä olen todella kiitollinen. Edellisen raskauden järkyttävä väsymys, joka ei missään vaiheessa hellittänyt, oli myös aika raskasta. Toki kuten neuvolan terveydenhoitaja sanoi, väsymykseenkin tottuu, eli voi olla ettei se sen takia tunnu enää samalla tavalla, vaikka hemoglobiini olikin tippunut matalammalle kuin viimeksi. Oli miten oli, olen kiitollinen kaikesta mitä pystyn tekemään ja mitä saan aikaiseksi. Täällä on pesänrakennusvietti päässyt valloilleen ja yritän saada siivottua ja järjesteltyä kaikenlaista, joten onneksi en ole ihan sänkypotilaana!

-Mallu