Kaksi vuotta sitten, viikkoa ennen joulua saimme pienen staffipennun kotiin. Ylivoimaisesti energisin ja vaativin pentu mikä minulla ikinä on ollut. Tyypillistä staffeille on vielä kovempi puruvimma kun muilla pennuilla ja sen takia pienokaista piti vahtia koko ajan. Tyyppi innostui heti naruista, eli sähköjohdotkin olivat ihania. Myös pistorasiat olivat maistelulistalla, joten tarkkana piti olla koko ajan. Oltiin monta viikkoa koko ajan jompi kumpi kotona. Oltiin molemmat aivan loppu. Lisäksi pennun tullessa kotiin alkoi toisen koiran iho-ongelmat ja sen jälkeen ollaankin jatkuvasti saatu taistella jonkun koiran terveysongelmien kanssa ja siitä kirjoitinkin täällä.
Jo ennen pennun kotiintuloa alettiin katsomaan asuntoja. Emme suunnitelleet muuttavamme niin pian muuton jälkeen, mutta huomattiin nopeasti, että pienessä kaksiossamme oli aika tukalat oltavat. Kun otettiin vielä kolmas koira, tilanne tietenkin paheni (vaikka löytämäni suositusten mukaan neliömme riitti hyvin kolmelle koiralle). Pentuarjen keskellä oli siis asunnon metsästyskin käynnissä. Asunnon löysimme alkuvuodesta, mutta elämä ei vielä helpottunut, koska jouduimme odottamaan vielä vuoden uuden asunnon valmistumista. Tuo vuosi ei ollutkaan helpoimmasta päästä.
Kevät jatkui työn ja pääsykoelukemisen ohella kaoottisen arjen keskellä. Tuli kesä ja sama edelliskesäinen työstressi iski päälle. Samalla selvitettiin pennun hammasongelmia ja stressattiin pennun uusista agressiivisista piirteistä. Onneksi agressiivisuus katosi syksyllä kastraation myötä, mutta lemmikkien sairastelut veti maton jalkojen alta. Samalla kävin kuitenkin töissä, luin lääkikseen ja valmistelin muuttoa. Kun viime vuonna tammikuussa sitten koitti muutto, olin aivan loppu. Viimeisillä energian rippeillä purin muuttotavaraa, mutta enimmäkseen taisin lojua sohvalla, Yli viikkoon en jaksanut edes käydä suihkussa. Annoin itselleni viikon aikaa siinä vaiheessa kun itse huomasin, että nyt meni liian pitkälle. Sen viikon jälkeen yritin taas puskea täysiä eteenpäin. Oli tarkoitus pitää lukulomaa ja päästä sinne lääkikseen.
Ei onnistunut, en pystynyt lukemaan, en yksinkertaisesti jaksanut. Sitä en vaan tajunnut kunnolla itse. Kun pääsykoelukemiset jäivätkin pois totesin, että on pakko hakea töitä, koska säästöt ovat käytetty. Aikalailla heti sainkin töitä ja väsymyshän ei siitä helpottanut. Rikoin olkapääni ja vasta ollessani pitkällä sairauslomalla syksyllä tajusin, että herranjumala, miksi en ole tajunnut pysähtyä aikaisemmin. Palautuminen olisi varmasti ollut nopempaa ilman keskenmenorumba, mutta väsymys on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut helpottamaan.
Edelleen olen uupunut, mutta voin onneksi jo paremmin. Tavallaan onni onnettomuudessa kun olkapää pamahti. Opin olla vaatimatta itseltäni liikoja.
-Mallu
Moikka!
VastaaPoistaOnko tää teidän staffi noita Andyn pentuja? :/ Mulla itelläni ei siis ole tämän kyseisen koiran pentua, enkä tiedä miten tietoinen olet näistä asioista, mutta oon kuullut, että tän kyseisen koiran jälkeläisillä on ollut paljon erilaisia allergioita, niin iho-ongelmia kuin ruoka-allergiaa yms. Ja myös luonteen kanssa on ollut monilla ongelmia, on ollut aggressiivisuutta ihmisiä kohtaan jne. On vaan tullut vastaan paljon huolestuneita omistajia lähinnä somen kautta. Mä en siis tarkoita tätä kommenttia mitenkään ilkeällä tai pahalla tavalla, mutta olen vain huolissani, että tolla Andylla on teetetty ihan järjetön määrä pentuja, vaikka se ei selvästikään ole sellainen koira, jota tulisi käyttää jalostukseen ylipäänsä. On ollut juttua niin pentutehtaista ja vaikka mistä... Esim. Facebookissa staffifoorumilla on käyty pitkiä keskusteluja näistä Andyn pennuista, kannattaa käydä lukemassa, jos et vielä ole lukenut. :/ Toki ikinä ei voi tietää, että vaikka vanhemmat olisi ihan terveet, että tuleeko pennuista terveitä, mutta se, että käytetään luonnevikaisia/sairaita vanhempia jalostukseen, on jo jotain ihan muuta. :( Tuolla Kurikassa on ilmeisesti tosi epämääräistä koirankasvatusta noin niinkun ylipäänsäkin, monen muunkin rodun kohdalla. Kannattaa olla tarkkana.
Hui, kamalaa. Ahdistavaa tollainen ihmisten toiminta! Voi olla, että on Andyn pentuja, en muista ulkoa. Siinä tapauksessa meillä on kyllä käynyt onni onnettomuudessa! Kleinspitzillämme on allergioita ja iho-ongelmia, staffilla oli vain pienenä herkkä masu ja sai kastraation yhteydessä pientä näppyä jostain lääkeaineesta luultavasti. Agressiivisuutta esiintyi hormonien alettua hyrräämään ja vain sellaisia koiria kohtaan jotka haukkuivat tai ärähtivät staffillemme. Valitettavasti on normaalia ettei staffi välttämättä tule toimeen tuntemattomien koirien kanssa, onneksi kastraatio ratkaisi meidän alkavan ongelman. Tuo agressiivisuus ihmisiä kohtaan ei ole missään nimessä hyväksyttävää! Staffimme äiti oli niin hellyyttävä tapaus ja omistaja niin fiksun oloinen ettei mikään herättänyt hälytys kelloja, mutta todella kurja kuulla toinen puoli (jos nyt kyseessä tosiaan on koiramme isä). Kenenkään ei missään nimessä pitäisi tukea tuollaista toimintaa!
PoistaKiitos kommentistasi!
Hyvä, ettei teillä ole sitten ollut mitään sen pahempaa. Kaikenlaista oon vaan kuullut, toki kuulopuheestakaan ei aina voi 100% varmuudella tietää, kuinka totta se on. Mutta kun useampia tapauksia on tullut jo vastaan, niin vaikea uskoa, että enää mistään ihan sattumastakaan on kyse. Sen tiedän, että ainakin yksi näistä Andyn pennuista on jouduttu ihan lopettamaan, koska oli niin sairas (vain vuoden ikäinen). Muitakin saattaa olla, mutta ei vain ole tietoa kuolemasta ilmoitettu.
PoistaJos teidän koiranne on tämän Andyn pentuja, niin toivotaan, että vaivat jäisivät noihin eikä mitään muuta ilmene.
Meidän staffi on toistaiseksi tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta on vielä nuori, alle vuoden ikäinen. Saa nähdä, kuinka ajan kanssa käy. On melko raju leikeissään, ja kaikki koirat, varsinkaan pienemmät ei kyllä sovi leikkikavereiksi rajujen leikkien takia.
Kiva kuulla, että teillä on mennyt hyvin toisten koirien kanssa! Meilläkään ei onneksi ole ongelmaa oman lauman sisällä ja labbiksen ja staffin leikit ovat tosiaan todella rajuja välillä. Kleini tykkää mennä haukkumaan viereen kun meno yltyy, joten usein on pakko keskeyttää leikit kun ei itse jaksa kuunnella pitkään sitä ärinämurina leikkiä ja yhden kimeätä haukuntaa siinä vieressä. :D Onneksi osaavat leikkiä myös rauhallisemmin. :)
Poista