Uupumuksen juurilla osa 2

Jatkoa postaukseen Uupumuksen juurilla osa 1

Kaksi vuotta sitten, viikkoa ennen joulua saimme pienen staffipennun kotiin. Ylivoimaisesti energisin ja vaativin pentu mikä minulla ikinä on ollut. Tyypillistä staffeille on vielä kovempi puruvimma kun muilla pennuilla ja sen takia pienokaista piti vahtia koko ajan. Tyyppi innostui heti naruista, eli sähköjohdotkin olivat ihania. Myös pistorasiat olivat maistelulistalla, joten tarkkana piti olla koko ajan. Oltiin monta viikkoa koko ajan jompi kumpi kotona. Oltiin molemmat aivan loppu. Lisäksi pennun tullessa kotiin alkoi toisen koiran iho-ongelmat ja sen jälkeen ollaankin jatkuvasti saatu taistella jonkun koiran terveysongelmien kanssa ja siitä kirjoitinkin täällä.

Jo ennen pennun kotiintuloa alettiin katsomaan asuntoja. Emme suunnitelleet muuttavamme niin pian muuton jälkeen, mutta huomattiin nopeasti, että pienessä kaksiossamme oli aika tukalat oltavat. Kun otettiin vielä kolmas koira, tilanne tietenkin paheni (vaikka löytämäni suositusten mukaan neliömme riitti hyvin kolmelle koiralle). Pentuarjen keskellä oli siis asunnon metsästyskin käynnissä. Asunnon löysimme alkuvuodesta, mutta elämä ei vielä helpottunut, koska jouduimme odottamaan vielä vuoden uuden asunnon valmistumista. Tuo vuosi ei ollutkaan helpoimmasta päästä.

Kevät jatkui työn ja pääsykoelukemisen ohella kaoottisen arjen keskellä. Tuli kesä ja sama edelliskesäinen työstressi iski päälle. Samalla selvitettiin pennun hammasongelmia ja stressattiin pennun uusista agressiivisista piirteistä. Onneksi agressiivisuus katosi syksyllä kastraation myötä, mutta lemmikkien sairastelut veti maton jalkojen alta. Samalla kävin kuitenkin töissä, luin lääkikseen ja valmistelin muuttoa. Kun viime vuonna tammikuussa sitten koitti muutto, olin aivan loppu. Viimeisillä energian rippeillä purin muuttotavaraa, mutta enimmäkseen taisin lojua sohvalla, Yli viikkoon en jaksanut edes käydä suihkussa. Annoin itselleni viikon aikaa siinä vaiheessa kun itse huomasin, että nyt meni liian pitkälle. Sen viikon jälkeen yritin taas puskea täysiä eteenpäin. Oli tarkoitus pitää lukulomaa ja päästä sinne lääkikseen.

Ei onnistunut, en pystynyt lukemaan, en yksinkertaisesti jaksanut. Sitä en vaan tajunnut kunnolla itse. Kun pääsykoelukemiset jäivätkin pois  totesin, että on pakko hakea töitä, koska säästöt ovat käytetty. Aikalailla heti sainkin töitä ja väsymyshän ei siitä helpottanut. Rikoin olkapääni ja vasta ollessani pitkällä sairauslomalla syksyllä tajusin, että herranjumala, miksi en ole tajunnut pysähtyä aikaisemmin. Palautuminen olisi varmasti ollut nopempaa ilman keskenmenorumba, mutta väsymys on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut helpottamaan.

Edelleen olen uupunut, mutta voin onneksi jo paremmin. Tavallaan onni onnettomuudessa kun olkapää pamahti. Opin olla vaatimatta itseltäni liikoja.

-Mallu

Uupumuksen juurilla osa 1

Olen puhunut väsymyksestäni ja uupumuksestani mielestäni aivan liikaa tässä blogissa. Syksyllä huomasin, että todellakin koin loppuun palamisen keväällä, koska olin paahtanut uupuneena eteenpäin liian pitkään. Lähdin kelaamaan aikaa taaksepäin ja miettimään mistä kaikki alkoikaan. Sitä ajattelin käydä tässä tekstissä läpi ja toivon, että sen jälkeen voin kertoa, kuinka jaksan koko ajan paremmin, enkä jumita samoissa asioissa enää.

Kaikki alkoi jo kolme vuotta sitten kun kävin sairaanhoitajan opintoja. Koulussa oli sisäilmaongelmia, joiden takia olin koko ajan kipeänä ja sehän vei paljon voimia. Luulin silloin, että minussa oli vikaa, että jaksamisen kanssa oli ongelmia ja sen takia sairastelin koko ajan. Toukokuussa juuri ennen kesälomaa vedin kaksi viimeistä viikkoa aivan liian kovaa voimavaroihini nähden. Koulua, kuusi tenttiä, töitä, muuttovalmisteluita ja perusarjen hoitamista (esim.koirat). Heti kun koulu loppui oli viikonloppuna muutto. Olin tuon jälkeen aivan loppu, mutta sitkeästi yritin löytää tavaroille paikkoja. Voin kertoa, että muutto tyhjään asuntoon on PALJON helpompaa kuin muuttaa yhteen poikaystävän kanssa hänen asuntoonsa. Olin päättänyt pitää viikon lomaa muuton jälkeen, mutta koska tein keikkatöitä yritin koko ajan saada vuoroja "lomani" jälkeen.

Keikkatyö voi olla todella stressaavaa kun vuoroja ei meinaa millään saada. Varsinkin alkukesä on todella haastavaa aikaa, kun kesätyöntekijät on palkattu, vakkarit ei usein ihan vielä ole lomalla ja kaikki muut keikkailijat haluavat myös enemmän vuoroja. Promo-hommissa keikkoja alkaa olla muutenkin vähemmän ja päiväkodeissakaan ei ole juuri sijaisten tarvetta. Päivystin siis puhelinta haukan lailla ja kyselin töitä joka paikasta. Päivät menivät siis työnhakuun ja tavaroiden järjestelemiseen. Stressi yltyi kun töitä oli niin vähän ja tuona kesänä minut yllätti myös kauhea vauvakuume. Vauvakuumeesta olin kärsinyt mielestäni koko ikäni, mutta nyt se yhtäkkiä pisti pääni aivan sekaisin.

Tuli syksy, koulu alkoi ja heti ensimmäisenä päivänä noin puolen tunnin jälkeen, minulla oli migreeni ja nenä valui. Tajusin, että sairastelukierteeni edellisenä lukuvuotena oli johtunut sisäilmaongelmista. Töitä alkoi olla enemmän ja otinkin vuoroja sen verran kun sain mahtumaan kalenteriin, koska kesän surkean rahatilanteen jälkeen se tuntui hyvältä. Flunssakierre jatkui koko syksyn, tein töitä, kävin koulussa, pääsin todella mielenkiintoiseen työharjoitteluun, olin todella väsynyt, mutta puskin eteenpäin.

Oltiin keväästä asti etsitty meille staffipentua, mutta huonolla menestyksellä. Haluttiin löytää pentu niin nopeasti kuin mahdollista, koska haluttiin staffin olevan yli kaksi vuotias kun saisimme lapsen. Olisimme ehkä muuten odottaneet seuraavaan kesään, koska pentuaika kesällä on kaikille mukavampaa, mutta tämän oman aikataulumme takia pennun etsintä oli koko ajan päällä. Syksyllä saimmekin ilouutisen, meille tulisi pentu jouluksi!

Tähän katkaistaankin hetkeksi tämä tarina ja jatketaan toisella kertaa.

-Mallu