Keskiviikkona oli aikuislukiota ja töitä. Torstai oli puolestaan aivan kamala päivä! Panda muuttui aamupäivällä todella oudoksi ja veltoksi. Oksensi kerran, ei oikein jaksanut liikkua ja nukkui paljon. Saatiin aika eläinlääkärille vasta seuraavalle päivälle ja käskivät lähtemään Viikin päivystykseen jos oireet pahenisivat. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt (eli turhaan hommasin tuurajan illan työvuoroon ja jäin kotiin stressaamaan :D), perjantaina eläinlääkärillä saatiin tietää, että kaikki oireet viittaisivat allergiseen reaktioon (ehkä tulehduskipulääkkeestä). Poju olikin jo perjantai aamuna ihan oma itsensä, eli hyvillä mielin pystyin lähtemään illan lastenhoitokeikalle.
Lauantain olin töissä ja illalla siskoni toi Demin kotiin, joka oli heillä hoidossa koko viikon. Ihanasti Demillä alkoikin sitten ripuli la-su yönä.. Elämää koiraperheessä.. :D Tällaiset pienet vastoinkäymiset ei tuntuisi niin isoilta jos olisi muuten kaikki narut kädessä, mutta tällä hetkellä tämä mun arki tuntuu olevan aikalailla kaaoksen vallassa. Elän kuitenkin edelleen siinä toivossa, että kyllä tämä tästä, askel kerrallaan.
kahvia naamariin, niin pysyy hereillä huonosti nukutun yön jälkeen! :D |
Treenin suhteen ei ole mennyt hyvin. Mulla on toinen nilkka ollut ärtynyt muutaman viikon ja tällä viikolla alkoi toinen lonkankoukistajakin vihoittelemaan. Jäi siis suunnitellut lenkit väliin ja tilalle taisin vahingossa vaihtaa sohvan ja Pandasta stressaamisen.. Nooh, onneksi sain myös vähän kehonhuoltoa tehtyä. :)
Treenipäiväkirja:
Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Lepo
To: Lepo
Pe: 30 min venyttelyä
La: 30min joogaa
Su: 1h venyttelyä ja rullailua
-Mallu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti