Miten se lääkikseen hakeminen?

Alussa moni blogini lukija taisi pysyä matkassa juuri lääkikseen hakemiseni takia. Ymmärrän sen, vertaistuki on tärkeää. Edelleen blogiini eksyy paljon lukijoita lääkishakemiseen liittyvien tekstien takia ja siksi onkin ehkä aika päivittää tilannetta. Eli missä mennään nyt, aionko hakea tänä vuonna vai myöhemmin? Vai olenko kenties kuopannut lääkishaaveet kokonaan?

Tällä hetkellä tilanne on se, että olen avannut yhden fysiikan kirjan kerran marraskuussa, muuten on lääkikseen lukemiset olleet kokonaan tauolla. Kun tutut ovat kyselleet olen sanonut, että saatan käydä pääsykokeissa tänä vuonna, mutta en nyt lue pääsykokeisiin. Nyt tilanne on kuitenkin se, että olen päättänyt jättää pääsykokeet kokonaan väliin tältä vuodelta. Minulla on määräaikainen työsopimus 30.6 asti, enkä aio pyytää vapaapäivää keskellä viikkoa vain jotta voisin käydä katsomassa pääsykokeen.

Milloin ajattelin sitten hakea taas, vai ajattelinko ollenkaan? Rehellisesti sanoen, en tiedä milloin haen taas, mutta yksi asia on varma, minä pääsen vielä lääkikseen. Kuten olenkin kertonut, meille piti tulla huhtikuussa vauva, mutta valitettavasti raskaus meni kesken. Olin siis ajatellut jääväni äitiyslomalle ja sitten jossain vaiheessa aloittavani taas lukuhommat. En siis voi sanoa, että haen ensi vuonna, koska toivon koko sydämestäni, että olen silloin äitiyslomalla. Mutta jos meille tuleekin vauva vielä tämän vuoden puolella, niin saatan yrittää ensi vuonna lääkikseen. Koska en voi tietää millainen vauva-arkemme tulee olemaan ja milloin, en voi myöskään tehdä mitään päätöksiä.

Koska kaikkien kyselyt luovat minulle paineita, on haaveeni lukea itseni lääkikseen huomaamattomasti äitiyslomalla. Tiedän sen olevan mahdollista, koska tiedän useampia jotka ovat siinä onnistuneet. Olen kuitenkin myös huomannut, että asiasta ei kannattaisi puhua, sillä useimmat eivät usko sen olevan mahdollista. Oma työterveyslääkärinikin kesällä nauroi minulle päin naamaa kun vain vastasin rehellisesti hänen kysymykseensä, olin siis silloin raskaana ja hän kysyi miten urahaaveeni käy. Jos muut ovat sen tehneet, niin miksi minä en voisi onnistua? Tietysti en voi tietää millainen lapsi meille tulee, mutta uskon silti mahdollisuuksiini. Aikaisemmin en ole saanut luettua itseäni lääkikseen, koska olen ollut hukassa. Nyt tiedän kuka olen ja mitä haluan ja olen valmis tekemään töitä sen eteen.

Vauva tulee sitten kun sen aika on, siihen en voi paljoa vaikuttaa, mutta se on haave numero yksi. Tämän hetken projektina on oma hyvinvointi ja kun olen saanut sen reilaan, voin aloittaa taas pääsykoelukemiset. Lääkishaaveita ei siis todellakaan ole kuopattu!

-Mallu

Paha moka vai alitajunnan tekemä oikea päätös?

Ahdistaa, olen mokannut ison asian kanssa.. En tiedä miten kertoa tästä lähipiirilleni, hävettää.. Vaikka oikeasti olen osittain helpottunut, tämä meni juuri niin kuin pitää, sellainen tunne minulla ainakin on. Olen ollut todella väsynyt tänä keväänä ja unohdellut paljon asioita, mutta nyt olen unohtanut yhden tärkeän asian, en edes ymmärrä miten olen onnistunut unohtamaan sen?!

Haluan pahoitella kaikille, jotka ovat yrittäneet minua tsempata ja kannustaa, vaikka minun ei pitäisi pahoitella muille. Tämä on minun elämäni ja eihän mun tarvitse pahoitella muille jos mokaan omia juttujani, mutta kuitenkin tunnen syyllisyyttä siitä, että muut joutuvat jälleen kerran pettymään minuun. Ehkä juuri sen takia tämä menikin juuri niin kuin pitää? Ensimmäistä kertaa ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en ole menossa lääkiksen pääsykokeisiin.

Oikea tie?

Huh, nyt se on kerrottu.. Unohdin täysin ilmottautumisen pääsykokeisiin. Tiesin jo etten tällä vähällä lukemisella millään pärjää, mutta en ollut kokonaan luovuttanut. Nyt lähti ainakin kaikki paineet pois, en ole menossa lääkikseen 2017, vaikka sitä kovasti uhosin. Uskon todella siihen, että juuri näin sen piti mennä! Nyt voin keskittyä täysillä selän kuntoutukseen ja muihin asioihin, jotka tulevaisuudessa tulevat tukemaan sitä, että pystyn lukemaan itseni lääkikseen. Siitä unelmasta en aio luopua, sanoi muut mitä vaan! Tiedän mitä haluan, nyt ei vaan vielä ole sen aika. Minulla ei ole kiire mihinkään, olen onnellinen ja aion nauttia elämästä, lääkikseen ehdin myöhemminkin. Seuraavan kerran aion hakea lääkikseen kun olen oppinut luottamaan itseeni ja olla laittamatta liikaa paineita itselleni lukemisen suhteen, sitten kun olen päässyt tästä hirvittävästä epäonnistumisen pelosta eroon.

Ehkä tämän kauhean väsymyksen takana onkin juuri ne valtavat paineet ihan joka asiasta ja varmasti kaikki jotka ovat lääkikseen hakeneet tai lukeneet toiseen vaativaan pääsykokeeseen, tietävät ettei pääsykoelukeminen ole mikään pieni asia. En enää nykyään stressaa läheskään yhtä paljon kun ennen, mutta vaadin itseltäni todella paljon. Myönnän, olen perfektionisti, en ole ikinä tyytyväinen saavutuksiini, vaan tavoittelen aina jotain "parempaa". Kun vaatii itseltään täydellisyyttä kaikessa, palaa helposti loppuun. Siinä minun onkin pakko kehittyä, eihän se edes ole mitenkään normaalia, että kaikki sujuisi täydellisesti.

Tuntuu todella raskaalta, että kaikki tietävät minun hakevan lääkikseen. Kammoan joka vuosi sitä päivää kun tulokset julkaistaan, koska tähän mennessä joka vuosi on mennyt niin penkin alle lukemisten suhteen, että olen tiennyt jo ennen pääsykoetta, ettei minulla ole mahdollisuuksia ja vaikka olenkin sen kertonutkin, saan aina kyselyitä siitä, että miten meni. Tiedän ettei kukaan tarkoita sitä millään tavalla pahalla, mutta se tuntuu niin pahalta, että alan kammoamaan sitä jo siinä vaiheessa kun tuntuu, että aika loppuu kesken ja lukeminen ei suju. Ajattelen aivan selvästi liikaa sitä, mitä muut ajattelevat ja se luo valtavat paineet minulle. Nyt on siis aika tehdä jotain muuta, kehittää omaa itseluottamusta ja hakea sitten joskus taas uudestaan, mutta ilman valtavia paineita. Minnekään ei ole kiire, elämä on tässä ja nyt!

-Mallu

Pallo hukassa

Heräsin eilen todella hyvällä mielellä. Aurinko paistoi ja heti muistinkin, että on ystävänpäivä! Päivä meni edelleen muuton jälkeisen järjestelyn ja siivouksen parissa. Tänään olikin sitten vuorossa enemmän ystävänpäivä meininkiä kun ajelin Porvooseen rakkaan ystäväni luo. Olisin voinnut jäädä vauvaterapiaan pidempäänkin, mutta mies oli lähtenyt Pandan kanssa ulos ilman avaimia, joten eipä auttanut muu kuin ajaa kotiin ovia avaamaan. Porvoossa ehdin kuitenkin viettää hyvässä seurassa nelisen tuntia.

Tämän päivän irtiotto tuli todella tarpeeseen. Uudesta alusta kerroinkin jo, mutta en oikein tiedä mitä se pitää sisällään. Oletan ainakin, että arjen helpottuessa oma hyvinvointi paranee, mutta lääkislukemisten suhteen on herännyt epäilykset.. En todellakaan ole saanut luettua nyt muuttorumban aikana ja muutenkin koko syksyn lukemiset ovat jääneet todella minimiin, elämä kun ei aina mene niin kuin suunnittelee. Riittääkö minulla enää aika? Saanko parannettua unenlaatuani, jotta asiat jäisivät päähäni? Epäilen todella sitä, että minulla olisi mahdollisuuksia päästä tänä vuonna lääkikseen, mutta en todellakaan ole luovuttamassa. En halua itselleni paineita siitä, että nyt olisi pakko päästä sisään, sillä tiedän, että silloin menen ihan lukkoon, liikaa stressiä.

Väsymys on edelleen valtava, ainakin niinä päivinä kun on ohjelmaa tai olen siivonnut ahkerasti. Tähän uuteen alkuun kuuluu nyt ainakin valmennuksen ostaminen, fysioterapia-pt yhdistelmä, joka on joululahja poikaystävältäni. Toivon, että saan valmennuksen avulla edistettyä koko hyvinvointiprojektia.
Treenit käntiin
->paremmat unet
->selkä parempaan kuntoon
->enemmän energiaa
+ ainakin energian avulla muut asiat etenee

Onko tämä nyt SE uusi alku? Onko tämä se kerta kun vihdoin saan elämääni taas jotain järjestystä ja rutiinia? Kyllä! Nyt se tapahtuu, sen olen päättänyt, enkä aio epäonnistua!

-Mallu