Äidinsuojeluilmoitus

 Kolmen lapsen äiti, ei huolehdi itsestään. Omaa aikaa ei juuri ollenkaan, ei nuku kokonaisia öitä, eikä juurikaan syvää unta. Suihkussa käy maksimissaan kaksi kertaa viikossa, syö paljon leipää, mutta ruoka jää usein välistä. Ei liikuntaa, paitsi lyhyt kävelylenkki nukuttaen taaperoa ja koira mukana. Ulkoilu usein sama lyhyt pätkä kuin liikuntakin. Sosiaaliset kanssakäymiset rajoittuu omaan perheeseen ja päiväkodin henkilökuntaan lapsia viedessä. Ei enää tiedä mikä on oma aika, jos sitä joskus saa niin hän siivoaa.

Vähän kärjistettynä, siinä tilanteeni tällä hetkellä. Jos täällä on tuttuja lukemassa, niin huoli-ilmoitusta ei tarvitse tehdä, olen jo kotiavun piirissä. Jokapäiväiset migreenit ja rytmihäiriöt saivat vihdoin järkeä päähän ja hakemaan apua, mitä jo pari vuotta on neuvolasta suositeltu oman väsymykseni takia. Tyhmästi olen ajatellut, että aina voi mennä huonommin, vielä jaksan, joten en ota apua vielä.

Ongelmallisinta on se kun on puoliso, joka on erittäin hyvä ottamaan omaa aikaa ja minä taas olen siinä surkea. Ellei kukaan käske ottamaan omaa aikaa, niin se usein jää tekemättä. Saatan muistaa jos puoliso on ottanut useita tunteja saman päivän aikana omaa aikaa, herää ajatus, että miksi olen koko ajan yksin lasten kanssa ja siitä tulee ajatus, että minullakin pitäisi olla oikeus samaan. Oli meillä joskus systeemi, että sain joka päivä puoli tuntia ja se tuntui luksukselta, mutta jonnekin se jäi ehkä jo pari vuotta sitten.

Nyt kun saan kerran viikossa kolme tuntia lastehoitoapua, niin olen saanut vähän oma aikaakin. Kivasti on mennyt usein ensimmäinen tunti jutellen, joten kivaa sosiaalistakin, ja sen jälkeen pari tuntia omaa puuhailua johon on kuulunut siivoustakin, mutta ihanasti rauhassa ja nyt olen päässyt myös blogin pariin. Hurjaa, että tunnissa olen saanut yhden tekstin kuvineen julkaistua ja toisen melkein valmiiksi ja tämä on ihanan rentouttavaa. Eli en paljoa aikaa tarvitsisikaan. Toisaalta väsymys ja kuormitus on sitä luokkaa, että tuntuu siltä kuin tarvitsisin kuukauden loman täysihoidossa.

Parasta olisi jos oppisin taas nukkumaan, mutta sille ei kai voi vielä tehdä mitään kun taaperon kanssa joutuu heräilemään. Unikoulua ei kannata suositella, koska en ole saanut lopettaa yöimetystä lapsen syömishaasteiden takia. Tällä hetkellä herään vähintään kolme kertaa yössä. Nukun koiranunta ja tuntuu usein, että olen jo hereillä valmiiksi jos jotain tapahtuu. Tiedän onneksi, että tämä on vain vaihe, kaamosaika vaan saa kaiken tuntumaan vielä raskaammalta. Onneksi nyt on kolme viikkoa lomaa lasten harrastuksista, toisaalta en tiedä kuinka rentouttavaa on kun päiväkodista ja eskaristakin on pari viikkoa lomaa. Juuri nyt tuntuu ihanalta ajatukselta, ettei aamulla ole kiire, mutta vielä viikko joululomaan!

-Mallu

Voihan väsymys!

 Olen vaarallisen tottunut väsymykseen. Ei todellakaan tunnu siltä, että nukahtaisin pystyyn, mä vaan toimin ja jumitan ja toheloin.. En myöskään muista asioita. Sunnuntaina säikähdin kun ovikello soi, kuka ihme soittaa ovikelloa nyt korona aikaan? Kun pääsin eteiseen muistin, että kummisetäni tuo yhden koiristamme takaisin kotiin, viikon heidän kanssa lomailun jälkeen.. Lisäksi kummisetäni oli melkein puoli tuntia myöhässä sopimastamme ajasta, mutta ei se mitään, sillä olin väsymyksissäni unohtanut koko koiran! Enkä väsyneenä myöskään juurikaan huomannut viikon aikana, että yksi koira puuttuu..

Eniten harmittaa kun ne asiat putoavat pois, mitkä antavat minulle energiaa. Kuten esimerkiksi blogin kirjoittaminen ja treeni. Väsyneenä joko unohdan koko asian tai en juuri siinä hetkessä kun kerkeäisi pysty kirjoittamaan tai jaksa treenata johtuen väsymyksestä.

Viime aikoina vauva on nukkunut huonommin johtuen mahdollisesti hampaiden puhkeamisesta. Vauvan unet ovat huonontuneet, eikä ruoka tai maito meinaa oikein maistua. Lisäksi unta huonontaa pinsettiotteen harjoittelu mitä pitää näköjään tehdä unissakin, eli nipistellä äitiä ja kauhea huuto alkaa ellei tätä saa unissaan tehdä. Aamut ovat myös aikaistuneet, mikä on ihan tervetullutta, mutta silloin olisi myös ihan mukava jos saisi nukkua yöllä.

Huomaan olevani ihan mustelmilla kun väsyneenä törmäilen ovenkahvoihin ja -karmeihin. Tosin sitä nyt sattuu minulle muutenkin, mutta nyt vaan tavallista enemmän. Pahinta väsymyksessä on tällä hetkellä aivosumu. En muista asioita ja esimerkiksi kirjoittaminen on usein ollut mahdotonta. Aivot vaan jumittaa. Edelleen olen onnellinen kahvista ja nyt myös ihanasta kevätauringosta! Kyllä vauva vielä oppii jossain vaiheessa nukkumaan paremmin ja saan ladattua akkujani!

-Mallu

Vauva-arki ja aikaansaamisen mahdottomuus

Täällä ollaan taas piiiiitkän tauon jälkeen! Tämä on se teksti jonka mainitsin varmaankin joulukuussa ja kerroin, että teksti on ollut jo kuukauden kesken. Päätinkin aloittaa kokonaan alusta sillä arki on muuttunut, mutta edelleenkin aikaansaaminen tuntuu mahdottomalta koski se melkein mitä tahansa.

Kun aloitin tekstin kirjoittamisen tilanne oli vielä vaikeampi kuin nyt. Silloin vauva ei viihtynyt ollenkaan itsekseen vaan halusi hereillä ollessaan olla koko ajan sylissä. Aamulla vauva nukkui yleensä sen verran, että kerkesin joko siivota keittiön, syödä tai pukea ja laittaa itseni sen näköiseksi, että kehtasin lähteä ovesta ulos. Jos oli lähtö jonnekin niin lähdin useimmiten syömättä ja kotiinpalatessa vastassa oli kaaos, jopa kakkavaippa saattoi olla sohvalla vastassa kun ulkovaatteita pukiessa piti vielä pikaisesti vaihtaa vaippa.

Nyt tilanne on pikkuisen helpottanut vaikka pieni edelleen haluaisi olla enimmäkseen sylissä. Suuri syy siihen, että saan vähän enemmän aikaiseksi on se, että vauva on kasvanut ja kannattelee itseään paljon paremmin. Eli niskaa ei tarvitse enää tukea ja pystyn paremmin yhdellä kädellä tekemään asioita kun vauva on toisessa kainalossa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty yhdellä kädellä tekemään ja vauvakin tarvitsee toisenlaista virikettä. En kuitenkaan ole kokenut vauvan sylissä viihtymistä suurena ongelmana sillä en kuitenkaan jättäisi vauvaa itsekseen esim. leikkimatolle pitkäksi aikaa. Meidän arkea hankaloittaa eniten se, että päikkäreitä nukutaan niin huonosti.

Jo joulun aikaan alkoi päikkäriongemat, silloin nukuttiin enemmän, mutta päikkäreistä tuli yhtäkkiä 10-40 minuutin pituisia, joista suurin osa lähempänä 10 minuuttia. Aloin tuolloin käymään joka päivä pitkällä kävelyllä, koska vauva nukkuu hyvin vaunuissa (jos ne ovat liikkeessä). En ole vähään aikaan jaksanut käydä iltapäiväkävelyillä säännöllisesti sillä haluaisin saada muutakin aikaiseksi (kämpän siistiksi). Usein jos olemme koko päivän kotona, niin meillä nukutaan päivän aikana suunnilleen 3x30 minuuttia + muutama tissille torkahtaminen josta herätään heti jos koittaa siirtää tai tissi katoaa suusta. Jos vauva nukkuukin pidemmät päikkärit niin aikaa menee siihen, että sitä ihmetellään ja huolestutaan, että onko toinen kunnossa, vaikka siitähän pitäisi ottaa kaikki irti, että toinen nukkuu.

Kun vauva nukahtaa menee usein aivan liian pitkään ajatusten kasaamiseen. Mitä pitikään tehdä tai mitä halusin tehdä? Tällä hetkellä vauva nukahtaa harvoin muualle kuin vierelle, eli sohvalla ja meidän sängyssä nukutaan paljon. Silloin tulee koko ajan valvottua vauvan unta, katsottua ettei koirat jostain syystä mene sänkyyn nukkumaan ja sohvalla olen koko ajan lähellä jos herääkin tai unissaan lähtisi liikkumaan. Sohvan divaaniosalla nukkuessa pitäisi vauvan kierähtää muutama kierros, että putoaisi ja vielä meillä ei kieritä, mutta outoja putoamistapauksia olen kuullut ihan tarpeeksi, eli en jätä valvomatta sohvalle nukkumaan tyynymuurista huolimatta. Eli vaikka saisikin ajatukset nopeasti kasattua, niin olen usein aika kiinni vauvassa myös hänen nukkuessa.

Eniten harmittaa, että omat jutut ovat jääneet melkein kokonaan pois. En ole saanut blogia kirjoitettua tai puuhailtua muitakaan omia juttuja. Vauvan kanssa on kuitenkin ihanaa olla, enkä ole toisaalta paljoa kaivannut omaa aikaa, vaikka joitain juttuja kaipaakin (kuten blogin kirjoittamista). Voisin kirjoittaa mun vauva-arjen omista jutuista toisessa postauksessa, tästä höpötyksestä tuli jo tarpeeksi pitkä. :D

-Mallu

Apua, joulukuu on jo täällä!

Hurjaa miten aika menee nopeasti! Vauvamme on jo kuukauden vanha ja olen nyt vasta toista kertaa blogin parissa. Toki aikaa kirjoittamiselle olisi ollut vähän enemmänkin, ei tämä vauva-arki ihan niin hektistä ole ollut, mutta väsyneenä on ollut pakko valita välillä pelkkä löhöäminen. Vanha ystäväni migreeni on myös tehnyt paluun, ihanasti pysyikin lähes koko raskauden poissa. Nyt migreeniä on ollut melkein joka päivä, tällä hetkellä onneksi vähän lievempänä niin pystyy keskittymään kirjoittamiseen.

Postausideoita on pyörinyt vaikka kuinka usein päässä, mutta en ole edes saanut niitä kirjattua mihinkään, eli vähintään puolet varmaan jo unohtunut. Vauvan kanssa kaikki on mennyt hyvin, vähän on vatsa vaivannut, mutta pääosin meillä on ihanan tyytyväinen vauva. Paljon halutaan olla sylissä, mikä tietenkin hankaloittaa hieman kaikkea mitä itse haluaisi saada tehtyä. Päikkäreitä ei välillä haluta nukkua muualla kuin sylissä, mikä alussa ei kauheasti haitannut kun omat kivut rajoitti liikkumista, mutta nyt olisi ihan kiva saada tehtyä muutakin kun vaan olla patjana. Vauva on myös oikea kakkakone ja kymmenen kertaa päivässä kakkaava tyyppi vaatii aika monta vaipanvaihtoa päivän aikana, mikä tietenkin vie aikaa.

Usein tuntuu mahdottomalta saada tehtyä perus asioita tai ainakin joutuu usein valitsemaan mitä tekee. Jos vauva nukkuu omassa korisängyssä olen usein joutunut miettimään, että laitanko itseni siihen kuntoon, että voidaan lähteä ulos, nukunko itse, meenkö suihkuun, laitanko itselleni syötävää vai jotain muuta (useimmiten päädyn siivoilemaan). Kun vauva nukahtaa, alan puuhailla tiskin ja pyykin parissa, huonolla tuurilla vauva herää heti sen jälkeen tai sitten kerkeän vielä laittaa itselleni syötävää. Joskus ehdin myös syödä rauhassa, mutta useimmiten pientä kitinää alkaa kuulua ihan viimeistään siinä vaiheessa kun muutama suupala on jäljellä.

Vaunuissa nukutaan onneksi hyvin! Jos saan meidät ulos kävelylle/kauppaan, niin vaunuihin nukahdetaan heti ja kun tullaan sisälle niin unet jatkuu. Väsymyksen ja migreenin kanssa tekeminen ei myöskään ole ollut yhtä tehokasta kuin normaalisti. Silloin kun nukutaankin yhtäkkiä kolme tuntia, niin tuntuu ettei kuitenkaan kerkeä paljon mitään ja pisimmät unet tulevat yleensä aina silloin kun on vieraita, eli silloinkaan ei pysty karata omien juttujen pariin. Pyykkiä pestään joka päivä, sillä en halua jättää maito, kakka ja pissa pyykkejä pitkäksi aikaa haisemaan. Muuta sotkua tulee myös paljon kun vauva olkapäällä koittaa tehdä asioita nopeasti, astiat jää sikin sokin, roskia sinne tänne. Päivät menee nopeasti kun on koko ajan tekemistä. Yhtäkkiä vauva onkin jo kuukauden ikäinen ja nyt on jo joulukuu! Ristiäisiä ei olla keretty suunnittelemaan ja kaikki joululahjat on ostamatta. Ristiäiset oli tarkoitus pitää vielä joulukuussa, mutta päätettiin nyt suosiolla siirtää ne tammikuulle. Mitä joululahjoihin tulee, niin onneksi on nettikauppoja!

Tästä tuli aika sekalainen postaus, toivottavasti saan pian järkevämpää tekstiä aikaiseksi!

-Mallu

Hän on täällä!

Olisikohan aika herättää blogi taas kerran eloon? Toivon niin, mutta katsotaan miten jaksan. Eilen tuli kaksi viikkoa täyteen siitä, kun pieni perheemme täydentyi pienellä pojalla. Synnytyksen jälkeen en ole avannut tietokonetta kertaakaan, ennen kuin nyt. Somekin on jäänyt  huomattavasti vähemmälle. Olen kai ollut jonkinlaisessa vauvakuplassa.

Vauvamme on aivan ihana! Toki välillä turhauttaa kun tuntuu siltä, ettei mikään kelpaa kiukkuiselle pienelle, mutta enimmäkseen pieni aarteemme on ihana hymypoika. Vauvamme onkin hymyillyt ihan ensimmäisistä päivistä lähtien ja vaikka se ei ehkä vielä tarkoita mitään, niin on se super hurmaavaa. Itse kyllä uskon, että hymyily liittyy hyvään oloon, sillä parin päivän vatsavaivojen aikana hymyt olivat vähissä, nyt kuitenkin hymyillään taas enemmän!

Tämä postaus jää nyt näin lyhyeksi, koska pää ei enää toimi, mutta halusin vain ilmoittaa, että täällä on kaikki hyvin! Vauva-aiheisia postauksia on luvassa, kunhan kerkeän kirjoittelemaan.

-Mallu

Loppuuko elämä vauvan myötä?

Monet tuntuvat kriiseilevän vauvantulon myötä siitä, että elämä loppuu. Me ollaan odotettu innolla sitä, että uudenlainen elämä alkaa. Viime aikoina olen kuitenkin tajunnut jonkinlaisen kriisin hiipineen taustalle.

Rakastan suunnittelua, tulevaisuuden suhteen minulla on aina mielessä erilaisia ajatuksia ja ideoita. Vaikka moni ajatus onkin pidemmän aikavälin haave, "sitten joskus", niin suunnittelem myös paljon lyhyemmälle aikavälille. Tajusin viikko sitten, että mielialan laskuuni on hyvinkin saattanut vaikuttaa se, etten pysty kauheasti suunnittelemaan mitään. Kaikki pysähtyy siihen, että vauva tulee. Oikeastaan monet suunnittelut ovat jääneet tekemättä jo raskauden takia, kun ei ole voinut tietää oloaan.

Kun aloin miettimään asiaa, huomasin kaiken pysähtyvän lokakuuhun. En voi tietää tarkkaan milloin vauva syntyy, enkä voi tietää millainen vauva maailmaan putkahtaa. En voi tietää lapsen tempperamenttia, tuleeko hän nukkumaan, kuinka kauan imetän tai ylipäätään kuinka paljon energiaa minulla tulee olemaan. En voi suunnitella mitään, tai siltä ainakin tuntuu.

En tietenkään ajattele, että elämä loppuisi vauvan tuloon ja edelleen odotan oman vauvan syliin saamista. Turhautuneisuus ja ahdistuneisuus on kuitenkin nostanut päätään kun jo lähitulevaisuus on tavallaan hämärän peitossa. Epätietoisuus ei ole mieleeni, tai ainakaan se ettei ole mahdollisuutta suunnitella mitään. Sain kuitenkin paremman mielen kun laitoin paperille ajatuksia siitä mitä haluaisin äitiyslomalla tehdä, mikäli mahdollista.

Toivon, että vauvallamme tulee olemaan paljon paremmat unenlahjat kuin minulla ikinä ja, että pystyn toteuttamaan omia juttujani samalla kun nautin vauvavuodesta.

-Mallu