Raskausviikko 27

Huhhuh kun aika menee nopeasti! Tänään on jo rv26+4. Eipä tässä viime aikoina ole myöskään ollut raskaus päällimmäisenä mielessä. Toki raskaus muistuttaa kyllä koko ajan itsestään kipuineen.

Jonkin aikaa sitten kirjoitin pesänrakennusvietistä ja se puuhailu avasi selkeästi oven liitoskivuille, joita aikaisemmin oli vain vähän. Nyt turhauttaa todella paljon, kun tekisi mieli puuhailla vaikka mitä ja käydä kävelyillä, mutta kroppa pistää vastaan. Tässä ollaan nyt menty kuukausi kovemmilla liitoskivuilla, jotka kyllä rauhoittuvat jonkun verran kun lepää, mutta lepääminen on jotain mitä en vaan osaa vaikka kuinka olen vuosien varrella yrittänyt opetella. Taapero tekee tietenkin senkin aika mahdottomaksi, mutta suurin syypää olen kuitenkin minä itse.

En vaan osaa olla puuhailematta kotona kaikkea perussiivousta ja helposti innostun tekemään vähän kaikkea muutakin. Istuminen ja löhöily saa turhautumaan kun huomaa kaikenlaista minkä haluaisi saada siivottua. Aina välillä kun sitten uskaltautuu pienelle kävelylle, on loppupäivä ja ainakin seuraava päivä aikamoista kidutusta. Liitoskipujen lisäksi kävely aiheuttaa repivää kipua alavatsaan. Tukivyö helpottaa sitä jonkun verran, mutta tukivyö päällä en pysty istumaan, eli jos ulkoilun lomassa on luvassa istumista, en voi laittaa vyötä.

Viime aikoina turhautuminen on ollut vahvasti läsnä myös koronan takia, sehän rajoittaa tekemistä vielä enemmän. En voi mennä kaverin luo leikkitreffeille taaperon kanssa, vaan ollaan kotona missä kropan rajoitukset huomaa paljon herkemmin kun koko ajan koittaa jotain siivota tms. Koska liikkuminen on niin hankalaa, en myöskään ulkoiluta koiria tällä hetkellä, vaan se on jäänyt miehelle. Nyt on pakko alkaa suunnitella päiviä paremmin niin, että myös minä saan omaa aikaa. Eli tällä hetkellä istun makkarissa meidän sängyssä kirjoittamassa, ihanaa!

Mennäänpä hetkeksi vähän positiivisempiin kuulumisiin. Pienen toukan liikkeet tuntuvat koko ajan enemmän, mikä on aivan ihanaa kaikkien synkkien asioiden keskellä. Lisäksi sain tietää, että on olemassa salmiakkeja joita voi raskaana syödä! Kunhan kotihoidontuki tulee, niin tilaan niitä, sillä himo on ollut valtava! Tällä hetkellä on hyvä ettei rahaa ole ollut yhtään ylimääräistä, sillä makeanhimo on ollut niin älytön, että olisi tullut syötyä ihan liikaa kaikkea hyvää. Suurin himo on kuitenkin salmiakkiin ja lakritsiin. Niitä tuleekin sitten varmaan vedettyä överi paljon synnytyksen jälkeen, niin kuin viime kerrallakin.

Voimia kaikille, olitte sitten raskaana tai ette. <3

-Mallu

Epätodellinen olo ja positiivisia ajatuksia

Vaikka itse toivoin koulujen sulkemista ja ymmärrän ettei se yksistään riitä, niin kuitenkin tilanteen vakavuus iski järkytyksenä tajuntaani maanantaina kun kuuntelin hallituksen tiedoitustilaisuutta. Siitä asti olo on ollut epätodellinen ja korona asiat ovat vierailleet unissani joka yö. En koe itselläni mitään suurta pelkoa, stressiä tai ahdistusta, mutta asiaa on todella vaikea sisäistää, tilannehan on todella raju.

En tiedä johtuuko raskaushormoneista vai mistä, mutta on myös tullut itkeskeltyä. Tiedoitustilaisuutta kuunnellessa alkoivat kyyneleet valua, sen jälkeen ja eilenkin tuli muutamaan otteeseen pari kyyneltä. Epätietoisuus siitä, kuinka kauan tilanne on päällä ja mitä tuleva mahdollisesti tuo tuntuu inhottavalta. Meillä on pieni taapero ja toinen lapsi tulossa, miltä maailma näyttää kun he kasvavat ja alkavat ymmärtää enemmän? Toisaalta tämä tuo myös paljon hyvää, ihmiset pysähtyvät ja ovat enemmän läsnä toisilleen, vaikka etänä. Kuten pääministerimme sanoi, me selviämme tästä yhdessä!

Olen huomannut ihmisten tajunneen asioita jo heti päivässä tai parissa, mikä on mahtavaa! Toiset ovat tajunneet, ettei normaalistikaan tarvitsisi tehdä niin paljon töitä, toiset taas ovat ulkoilleet luonnossa enemmän ja nauttineet täysillä. On leivottu, laitettu ruokaa, luettu kirjoja ja oltu enemmän yhteyksissä ystäviin ja muihin läheisiin. Itsekin aloin jo miettiä sitä, että mitä nyt haluaisin tehdä enemmän.

Normaalisti asioita on niin paljon, että lopulta kaikki saattaa jäädä tekemättä. Haluaisin käydä salilla, samalla pitäisi tehdä pientä kuntoutusta mitä voisi tehdä hyvin kotona, haluaisin kirjoittaa enemmän blogia, nähdä kavereita, nähdä sellaisia kavereita joihin ei ole ollut yhteydessä vuosiin, haluaisin maalata, lukea, askarella albumeita, opiskella, ulkoilla enemmän, meditoida, joogata, käydä mökillä enemmän, tehdä enemmän ruokaa, leipoa, ja siivota koti lattiasta kattoon. Asioita on paljon enemmänkin, mutta nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen.

Arjen tohinassa suurin osa jää pois kun on muuta menoa, enkä osaa poimia haluamiani asioita pääni sekamelskasta. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin nähdä tiettyjä vanhoja kavereita pitkästä aikaa, mutta en ole laittanut viestiä, koska en ole ollut varma kerkeänkö kuitenkaan. Miten voisin nähdä heitä, kun näen niin vähän monia sellaisiakin kavereita joiden kanssa olen yhteydessä? Nyt karsiutuu menoja pois, ei voi käydä salilla tms. Eli on helpompi keskittyä niihin asioihin joita on mahdollista tehdä. Ja viestejä voi laittaa, vaikka ei pystykään näkemään!

Tietysti aikaa on rajoitetusti ja taapero vie siitä suuren osan, mutta olen jo huomannut meidän arjessamme pieniä muutoksia kohti "parempaa". Olemme suunnitelleet syömiset paremmin, olemme ulkoilleet enemmän vaikka emme leikkipuistoissa nyt käykään, olemme olleet paljon enemmän läsnä toisillemme ja meditoineetkin yhdessä, itse olen tehnyt vähän kehonhuoltoa ja kirjoittanut enemmän.

Toki monelle tuottaa varmasti haasteita tehdä etätyötä ja hoitaa lasten kotikoulu, mutta sekin tuo varmasti paljon hyvääkin. Vanhemmat ainakin viettävät paljon enemmän aikaa lasten kanssa. Kyllä me tästä selvitään, meillä on suomalainen sisu ja muistakaa, tämä on yhteinen taistelu.

-Mallu

Voihan korona!

Viime viikolla jäi blogiteksti julkaisematta, kun ajatukset pyörivät koronan ympärillä ja seurasinkin tiiviisti uutisointia. Ei en ole paniikissa, hysteerinen tai peloissani. Alkuun maailman tapahtumat tietenkin huolestuttivat, mutta tuntui myös jännittävältä seurata miten virus pysäyttää normaalin elämän.

Nyt alkaa kuitenkin pelko myös hiipiä taka-alalle. Pelko siitä mitä pääkaupunkiseudun päättäjien välinpitämättömyys aiheuttaa. On täysin selvää, että koulut ja päiväkodit pitäisi sulkea ja sen sijaan, että pohditaan ettei se ole mahdollista/fiksua rahallisesti ja/tai koska vanhempia tarvitaan tärkeissä työtehtävissa, pitäisi miettiä MITEN se olisi mahdollista. Niiden lapsille joiden ei ole mahdollista jäädä kotiin lastensa kanssa on aivan varmasti mahdollista järjestää muuta, sillä tällä hetkellä on paljon ihmisiä ilman töitä ja paljon tiloja tyhjillään!

Ei ole ihan läpihuutojuttu ei, eikä varmasti ihan niin mustavalkoista, mutta tavoitteena oli se, että terveydenhuollon kantokyky riittää ja koulujen sekä päiväkotien auki pitäminen ei kyllä tue sitä tavoitetta. Itsellä on se tunne, että tässä kuunnellaan enemmän talousasiantuntijoita kun terveyspuolen asiantuntijoita. Oikeita päätöksiä täytyy tehdä ajoissa, jotta niillä on vaikutusta. Ehkäpä täällä Suomessa eletään vielä jossain ihme kuplassa ja siinä luulossa, ettei tauti iskisi niin kovaa tänne? Onneksi löytyy kuitenkin joitain kaupunkeja missä toimitaan fiksusti, vaikka mielestäni erityisesti pääkaupunkiseudulla koulujen ja päiväkotien sulkemisen tarve olisi nyt. Espoo ja Vantaa näyttävät pitkälti seuraavan Helsingin huonoa esimerkkiä, valitettavasti.

Ehkä tilanne olisi toinen jos testauksia olisi jatkettu aikaisempaan tapaan ja tilastot sairastuneista kertoisivat totuuden, kuka tietää? Odotetaanko ensimmäistä kuolemantapausta vai sitä, että sairaalat alkavat täyttyä ennen kuin kunnon päätöksiä tehdään? Muissa maissa koulujen sulkeminen on onnistunut, eli onko tämä taas joku sääntösuomi homma kun asiat eivät etene? Huom. tämä teksti on oma mielipiteeni, joten toivottavasti kukaan ei vedä herneitä nenään. Löytyy runsaasti asiantuntijalausuntoja sen puolesta, että koulut ja päiväkodit pitäisi sulkea, jotka varmasti löytyy googlettamalla. Myös Euroopan tartuntatautivirasto ohjeistaa siihen. Törmäsin eilen facebookissa myös epidemiologi Anna Keski-Rahkosen julkaisuun, missä on hyvin asiaa ja lähteitä myös listattu.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinne, synkemmästä aiheesta huolimatta!

-Mallu

Asuntokriiseilyä

Aina välillä tulee katsottua asuntojen myynti-ilmoituksia itseä kiinnostavilta alueilta. Ei olla oltu aikeissa vielä muuttaa, mutta mielenkiinnosta siitä mitä voisi olla tarjolla ja mikä hintataso on. Kolme viikkoa sitten huomattiin aivan uskomattoman upean tontin myynti-ilmoitus ja tontilla oli myös aivan ihastuttava vanha talo. Ilmoitus bongattiin aamulla ja samalla huomattiin, että näyttö olisikin samana iltapäivänä ja pakkohan se oli käydä katsomassa, kun vielä oli meidän budjetissa!

Todettiin kuitenkin, että talo oli aivan liian pieni meille, eikä kumpikaan pysyisi järjissään jos ostaisimme tontin ja asuisimme talossa samalla kun laajentaisimme. Tontti oli myös aika mahdoton pienten lasten kanssa, upeudestaan huolimatta. Kalliotontilla talo oli tietysti rakennettu kallion päälle ja sinne pääsi vain portaita pitkin, yhdet pidemmät ja yhdet lyhyemmät portaat. Rattailla ei nykytilanteessa pääsisi ovelle, joten alkuun olisi pitänyt rakentaa toinen reitti.

Tästä kuitenkin innostuttiin aikalailla ja alettiin oikein urakalla käymään myynti-ilmoituksia läpi kaikilta mieleisiltä alueilta. Laskettiin budjettia, innostuttiin parista talosta ja monen päivän asunnon- ja tontinmetsästyksen jälkeen todettiin, että ei.. Ei olla vielä muuttamassa. Meillä on ollut unelmana rakentaa oma talo, mutta nyt tuntuu siltä, että unelmistamme pitää karsia niin paljon, ettei sitä huvita miettiä nyt. Lisäksi suunnitelmissa on edelleen muuttaa jossain vaiheessa vuodeksi Lappiin, josta olenkin joskus kirjoittanut. Fiksuinta voisi olla, että muutetaan vasta siinä vaiheessa.

En kuitenkaan tiedä yhtään mihin ja miten lopulta päädytään asumaan. Lottovoitto olisi paikallaan, että saataisiin unelmiemme koti. Itse haluan ehdottomasti asua lähellä merta, mikä tietysti nostaa hintaa paljon. Mies taas kaipaa enemmän tilaa ja suurta pihaa, mikä myös nostaa hintaa. Ne talot + tontit mihin olisi varaa, ovat tällä hetkellä sellaisia jotka kaipaavan (ainakin meidän mielestä) remppaa, mihin ei sitten riitäkkään rahat. Tai sitten löytyisi ihana tontti, mutta siihen menisikin koko budjetti, eikä mitään jäisi talon rakentamiseen. Jäämme siis ainakin toistaiseksi tämän hetkiseen asuntoon ja eihän sitä ikinä tiedä, ehkä budjettimme onkin isompi parin vuoden päästä?

-Mallu

Meitä on kohta neljä!

Eipä mennyt blogin uusi alku ihan putkeen kun jäi yksi postaus väliin ihan sen takia, että iski pesänrakennus vimma ja yksinkertaisesti unohdin blogin, koska pää oli täynnä siivous ja raivaussuunnitelmia. Paljon sainkin aikaan viime viikolla! Mutta nyt itse blogitekstin pariin!

Samana päivänä kun vauvani täytti vuoden, alkoi aah niin ihana raskauspahoinvointi. Lapsille tulee siis ikäeroa 1v 8kk. Vaikka toivottiin lapsille noin kahden vuoden ikäeroa ja tietenkin toivoin raskaaksi tulemista, en kuitenkaan ollut odottanut, että tärppäisi niin nopeasti. Varsinkin kun vasta lopettelin imetystä ja imetys taisi loppua reilun viikon ennen pahoinvoinnin alkamista. Ihanaa se kuitenkin on, että pieni tulee jo niin pian.💜

Alku tulee varmasti olemaan todella raskasta aikaa, mutta onneksi mies pystyy pitämään kesällä isyysvapaat esikoisen kanssa, joten kahden lapsen arkeen tulee pehmeä lasku (la siis 27.6). Naapuri kertoi, että heillä on lapsilla 1v. 6kk. ikäeroa ja alku oli todella raskas, mutta nyt on todella helppoa ja ihanaa kun lapset leikkivät yhdessä (taitavat olla n. 3 ja 4v.).

Edellisessä raskaudessa pelkäsin keskenmenoa, koska ensimmäinen raskaus meni kesken. Nyt ei ole ollut paljon aikaa ajatella koko raskautta, kun taapero pitää kiireisenä. Ensimmäisessä ultrassa, kun mies kysyi kätilöltä näkyisikö sukupuoli jo, kätilö vastasi ettei yllättyisi jos meille tulisi toinen poika. Toki painotti, että on liian aikaista sanoa ja näkyvissä ollut nyppylä voisi hyvin näkyä myös tytöllä. No siitä minulle tuli kuitenkin todella vahva tunne siitä, että meille tulee toinen poika. Toissa viikon perjantaina rakenneultrassa se varmistuikin. Kohta meillä on kaksi pientä poikaa!

-Mallu

Blogin uusi alku

Blogi on taas ollut hiljaisena useamman kuukauden, mikä harmittaa todella paljon. Vaikka vuoden ensimmäinen kuukausi onkin jo vierähtänyt ohi, niin ajattelin uuden vuoden kunniaksi herättää blogin taas henkiin. Alkuun suunnitelmana on julkaista kerran viikkoon, sillä luulen blogihomman kaatuneen siihen, että olen halunnut julkaista useammin, mikä on aiheuttanut alitajuista stressiä, enkä olekaan saanut mitään aikaiseksi.

Meidän pikku taapero toki tekee homman vähän haastavammaksi, sillä herra on päättänyt alkaa nukkua noin tunnin päikkäreitä, mutta aion kuitenkin onnistua pitämään kiinni tästä itselleni tärkeästä harrastuksesta. Heti kun pääsin taas kirjoittamaan, olikin pakko aloittaa useampi teksti kun inspiraatio iski. Nyt täytyy siis vaan saada nekin tekstit valmiiksi, niin saan homman hyvin rullaamaan.

Kevään aikana blogi tulee varmasti keskittymään jonkin verran raskauteen, sillä täällä odotellaan taaperolle pikkusisarusta. Laskettu aika on 27.6, joten saa nähdä tuleeko pienestä kesäkuinen vai heinäkuinen. Lisäksi varmasti luvassa arki höpinöitä ja asiaa vähän kaikesta mitä mielen päällä on.

Pyrin julkaisemaan ainakin maanantaisin tekstin, jos aikaa ja inspiraatiota riittää, niin saattaa postauksia ilmestyä muulloinkin. Tästä se lähtee taas, ihanaa!

Inspiraatiota ja energiaa teille jokaiselle!

-Mallu

Pieni hetki itselle

Mitä sinä tekisit jos saisit pienen tai vaikka pidemmänkin hetken itsellesi? Arjen tuoksinnassa "ylimääräinen" aika saattaa helposti tuoda ajatuksen siitä, että nyt ehtii siivota tai hoitaa sitä sun tätä. Varsinkin kotiäitinä kun lapsi nukkuu, sitä helposti käyttää koko ajan touhuamiseen. Tai vaihtoehtoisesti nykypäivänä monen ongelmana on jonkin ruudun edessä jumittaminen.

Melkein aina tuo pienen hetken "saaminen" ei siis pidä paikkaansa. Mitä jos siis antaisit itsellesi pienen hetken? Mitä tekisit? 15 minuuttia on lyhyt aika, mutta se on jo paljon kun haluat saada jotain aikaan. Jos et vaikka millään "kerkeä" treenaamaan, niin mitä jos kokeilisit 15 minuutin treeniä tai kehonhuoltoa? Se on jo paljon jos vaihtoehtona on viikosta toiseen treenin väliin jääminen.

Itselleni olen  ottanut uudeksi päivärutiiniksi syvärentoutuksen. Youtubesta löytyy vaikka minkälaisia ja itse olen viime aikoina tehnyt noin 15 minuutin mittaisia. Tutkimusten mukaan jopa niin lyhyt syvärentoutus saattaa vastata jopa kahden tunnin yöunia kun katsotaan palautumista. Se ei siis missään nimessä tarkoita, että yöunista voisi tinkiä jos harrastaa syvärentoutusta, mutta voi auttaa jaksamaan paremmin jos kärsii väsymyksestä. Meditaatio ja mindfulness kehittää myös aivojamme.

Jos ensimmäisen kokeilun jälkeen tuntuu siltä, ettei syvärentoutus ole oma juttu, niin suosittelen kuitenkin jatkamaan. Pysähtyminen ja läsnäolo on monille ahdistavaa, mutta sitä voi myös harjoitella ja siinä voi kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Itsellä oli joskus se olo ettei meditaatio todellakaan ole mun juttu vaan jotain hihhuleiden hommaa, joka vaan ahdisti minua. Sillon en ollut läsnä vaan koko ajan suorittamassa jotain. Läsnäolo unohtuukin helposti kun on koko ajan "kiire".

Mitä jos siis ottaisit pienen hetken itsellesi ollaksesi läsnä ja rauhoittuaksesi. Se voi olla vaikka treeniä tai kehonhuoltoa omaa kehoa tunnustellen, tai rentoutusharjoitus omalla tavalla. Pieni hetki itselle auttaa kummasti jaksamaan paremmin ja selkeyttää ajatuksia (mikä tekee tekemisestä tehokkaampaa -jos tarvitset lisämotivaatiota antaaksesi hetken itsellesi). Pieni hetki voi tietenkin olla myös ulkoilua, kunhan puhelin ja kuulokkeet jäävät taskuun.

Ihanaa omaa aikaa sinulle, nauti!

-Mallu