Syksy on ihana vuodenaika! Nautin ihanista syysväreistä, viilenevästä ilmasta sekä pimenevistä illoista. Kuitenkin jostain hiipii ahdistus. En tiedä onko se osittain pimenevien päivien aiheuttamaa väsymystä vai enemmänkin suorittamisen paineen aiheuttamaa?
Monet ovat sitä mieltä, että syksy on uudenvuoden tapaan uuden alku. Se tunne on varmasti jäänyt monelle vaikka koulut olisivatkin jo käyty. Ja jos päättää kouluttautua lisää, alkavat useimmat opinnot syksyllä. Itse tykkään opiskella itseäni kiinnostavia asioita ja koska en ole vielä päässyt lääkikseen on syksyisin opiskelu paljonkin mielessä. Avoimen yliopiston kurssit ovat kiinnostaneet kovasti ja niitä olen käynytkin vuosia sitten.
Syksyllä tulee siis aina mieleen, että mitäs seuraavaksi? Aika uudistua, mutta millä tavalla? Syysahdistukseeni taitaa paljoltikin vaikuttaa tunne siitä, että jumitan paikoillani. Tänä vuonna ahdistusta on lisännyt se, ettei minun kannata mennä töihin ennen kuin meillä on lapsiluku täynnä. Eli tuntuu siltä, että ura junnaa paikoillaan vielä vuosia, ihan vaan siksi, että tuet laskisivat niin paljon jos päättäisin välissä mennä töihin (mikä kohdallani tarkoittaa yrityksen perustamista). En kuitenkaan laittaisi lastamme vielä päiväkotiin, joten työhön paluu ei ole siinäkään mielessä ajankohtainen, mutta tulevaisuuden suunnitelmat ovat kuitenkin usein mielessä.
Toki, voin opiskella ja sen olenkin aloittanut liikunnan ja terveyden perusopinnot avoimessa yliopistossa nyt syyskuussa. Siinäpä seuraava ahdistuksen aihe, heh.. En ole saanut juuri mitään tehtyä opintojen eteen. Alkoikin jo mietityttämään, että mihin olen pistänyt pääni. Miehellä on viimeinen vuosi opintoja + keikkatyö, itsellä päävastuu kodista, miten ehdin/jaksan opiskella? Onneksi pari viikkoa sitten oli ensimmäinen lähiopetus mikä lisäsi intoa ja motivaatiota, samalla ahdistus väheni huomattavasti. En kuitenkaan ole sen jälkeen taaskaan "kerennyt" opiskelun pariin ja ahdistus alkaa taas lisääntymään.
Tuntuu siltä, että syksyisin pitäisi olla itselleen armollisempi, mutta samalla tavallaan suunnitelmallisempi. On niin helppo jäädä vain jumittamaan ja rypemään ahdistuksessa ja itsesäälissä. Kun asiat sitten kasaantuu, niin stressiahdistus lisääntyy entisestään. Listaihmisenä olenkin nyt suunnitellut joka päivälle pienen to do-listan. Siinä ei ole pelkästään ahdistavia ja stressaavia asioita, vaan myös rentoutumista ja muuta jaksamista tukevaa. Kun asioiden määrä on ennalta päätetty, voi hyvällä omalla tunnolla siirtää seuraaville päiville muita asioita, eivätkä ne pyöri tekemättöminä päässä koko ajan stressaamassa.
Omat keinoni ahdistuksen selättämiseen ovat siis suunnitelmallisuus, armollisuus ja itsestään huolehtiminen. Pikku hiljaa asia kerrallaan ja väliin niitä asioita joista saa itse energiaa ja mistä keho voi paremmin. Mitkä asiat helpottavat juuri sinun syysahdistusta?
-Mallu
30 vuotiaan naisen elämää. Arki keskittyy perheeseen johon kuuluu avopuoliso, pienet pojat (10/18 ja 7/20), kolme koiraa ja kissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syysväsymys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. lokakuuta 2019
torstai 16. marraskuuta 2017
Pimenevät päivät
Meinasin kirjoittaa otsikkoon pimenevät illat, mutta tällä hetkellä pimeys laskeutuu jo iltapäivällä ja päivät sen kun lyhenevät. Huomaan joka vuosi pimeyden vaikuttavan vierystasooni, tänä vuonna olen huomannut sen aikaisemmin kuin ennen. Yleensä huomaan jossain vaiheessa olevani todella väsynyt, mutta nyt minulla on ollut aikaa tutkailla kehoni toimintaa ja huomannut selkeästi väsymyksen iskevän pimeän myötä. Tuntuu siltä kun voisi mennä nukkumaan jo viiden aikaan, mutta on pakko tsempata vielä monta tuntia.
Vaikuttaako pimeys teihin ja onko teillä keinoja selviytyä siitä? Itse käytän aamuisin kirkasvalo lamppua ja kahvia apuna, mutta illalla molemmat ovat täysin nou nou, muuten menee yöunet. Lähdin eilen pohtimaan apukeinoja miten selvitä tästä pimeydestä. Ainakin kaikki enemmän ajatustoimintaa vaativat hommat pitää siirtää valoisaan aikaan, ettei väsymys iske juuri kun on päässyt vauhtiin. Pimeänä aikana voisin myös treenata, jolloin uni olisi parempaa ja jaksaisin vielä paremmin. Minulle tärkeää olisi myös suunnitelmallisuus, sillä kun pimeys laskeutuu ja aivot siirtyy yötilaan, alkaa jumitus ja ihme haahuilu kun en saa mitään aikaiseksi, enkä jaksa miettiä ja suunnitella mitään.
Tällä hetkellä olen enemmän koittanut nauttia pimeydestä, sytyttänyt kynttilöitä ja katsellut telkkaria kun en muuhun ole jaksanut keskittyä. Tietenkään joka päivä ei tarvitsekaan tehdä kaikenlaista vaan voi myös ottaa rennosti, pitää saunailta tai ihan vaan nauttia kynttilänvalosta. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että tarvitsen enemmän suunnitelmallisuutta, pimeys jatkuu kuitenkin vielä pitkään. Tasan viiden viikon päästä on vuoden pimein päivä (ja myös äitini synttärit), sen jälkeen mennään parempaan suuntaan. Toivon myös, että saataisiin runsasluminen talvi tänne etelään, sillä lumi auttaa minua jaksamaan ja tekee päivistä valoisampia.
Jos teillä on hyviä vinkkejä kaamosväsymyksen selättämiseen, niin kommentoikaa! :)

torstai 27. lokakuuta 2016
Aloittamisen vaikeus
Miksi ihmeessä aloittaminen on niin pirun vaikeaa? Ahdistaa, onkin kaikkea muuta tekemistä, muuta stressiä ja kaikenlaisia sijaistoimintoja. Huomaamatta aloittaminen "unohtuu", esim. treenien aloittaminen "huomenna sitten".
Musta tuntuu, että koko syksy on mennyt ihan metsään. Piti olla tässä vaiheessa kaikki niin hyvällä mallilla. En tietenkään ajatellut yhtään sitä, että syksyllä iskee väsymys. Olisi pitänyt tehdä hyvä suunnitelma lukemisen ja treenien suhteen jo kesällä. Suunnitelmat kuitenkin jäivät ja kuten olen aikaisemmin kirjoitellut, tuntuu siltä, että aivoni ovat jotenkin jumissa ja suunnitteleminen onkin yllättävän vaikeaa, vaikka se yleensä onkin lempi hommiani.
Itselleni on siis helpompaa kun olen suunnitellut kaiken valmiiksi. Kun olen väsynyt, on helppo jättää treenit väliin jos niitä ja ajankohtaa ei ole suunniteltu etukäteen. Nyt syksyllä tuntuu siltä, että ne harvat päivät jotka on ollut suunniteltu onkin mennyt mönkään jonkun muun asian takia. Esimerkiksi näillä meidän elukoilla on ollut kaikenlaisia ongelmia nyt syksyllä. Tarvitsen paremman suunnitelman, niin kuin keväällä. Silloin lähdin kirjastoon heti aamupalan jälkeen tai jos luin äidin luona, söin aamupalan siellä. Treenit sujuivat ainakin alkukesästä hyvin sillä, että olin suunnittellut valmiiksi sen, mitä viikon aikana piti saada tehtyä.
Nyt syksyllä en ole ollut kertaakaan kirjastossa lukemassa.. Hävettää myöntää.. Kotona on paljon hankalampi saada luettua kun tämä meidän eläintarha häiritsee ja aina on paljon muuta tekemistä. Eli en ole saanut lukemisiakaan kunnolla käyntiin. Tiedän, että päätin panostaa nyt ensisijaisesti uniprojektiini, mutta nyt on pakko saada kirjastopäiviäkin kalenteriin. Nyt vaan haahuilen ja teen vähän kaikkea, enkä mitään kunnolla. Vaikka tuntuu siltä, että suurin osa ajasta menee siivoamiseen, on koti kuitenkin kuin pommin jäljiltä. Eli loppu haahuilulle ja kirjastopäiviä ja treenisuunnitelmaa kehiin.
Nyt kun olen tästä blogissakin kirjoittanut, on pakko saada jotain aikaiseksi! ;)

sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Vinkkejä syysväsymyksen selättämiseen
Päivät pimenee, aamulla ei jaksaisi nousta ja energiat on nollissa. Koska itse kamppailen syysväsymyksen kanssa, kuten varmasti moni muukin, ajattelin koota tähän omia ajatuksia/suunnitelmia väsymyksen selättämiseen. Tässä siis ne keinot, mitä yleensä olen käyttänyt syysväsymyksen voittamiseen, ajattelin tehdä myöhemmin postauksen siitä, miten ajattelin parantaa untani ja sitä kautta myös voittaa väsymyksen.
Rutiinit!
Aamulla on helppo jäädä nukkumaan kun on niin pimeää, menee unirytmi sekaisin ja muutkin arkirutiinit siinä samalla. Kun pidän tietyt rutiinit, huomaan, että energiaakin on enemmän muuhun.
Vitamiinit!
Auringonvalo vähenee, eli D-vitamiinia täytyy saada enemmän muualta! Myös muiden vitamiinien/hivenaineiden puute saattaa aiheuttaa väsymystä.
Kirkasvalolamppu!
Kirkasvalolampun käyttäminen aamuisin auttaa aivojasi tajuamaan, että nyt on tosiaan aika herätä. :D Parhaan tehon saat jos lamppu on n.30-50cm kasvoista (lääkärin neuvo), riippuu varmasti myös lampusta. Itse syön talvisin aamupalaa kirkasvalolamppu ruokapöydällä ja eron kyllä huomaa kun syksyllä alkaa käyttämään lamppua.
Ulkoilu!
Raikas ulkoilma piristää! Sen lisäksi se auttaa nukkumaan paremmin.
Ruokailu!
Kuinkakohan monella on sama ongelma kun mulla? Syksyllä kun pimenee ja alkaa väsyttää, niin iskee hirvittävä makeanhimo! Sehän ei todellakaan auta väsymykseen. Sokeri saattaa piristää hetkeksi, mutta loppujen lopuksi se vain pahentaa väsymystä. Eli terveellinen ja säännöllinen ruokavalio on väsymyksen kannalta paras vaihtoehto.
Liikunta!
Liikunta tuo energiaa, vaikka se ei siltä alussa tunnu. Kun kroppa voi paremmin, riittää energiaa enemmän muuhun. Liikunta myös parantaa yöunia, kunhan liikkuu riittävän ajoissa ennen yöunta.
Siinä oli muutama vinkki. Ollaan tietysti kaikki erilaisia ja voi olla, että jollekin ei sovi jokin näistä vinkeistä (esim. kirkasvalolamppu saattaa aiheuttaa joillekin päänsärkyä), mutta toivottavasti joku hyötyy tästä postauksesta. Itselleni oli ainakin taas hyvä muistutus. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)